Tutkimus: Suomalainen herkuttelee lihalla ravintolassa, mutta kotona lihan kulutusta vähennetään

Lokakuun ensimmäinen päivä alkaa jälleen lihaton lokakuu, joka kannustaa vaihtamaan liharuoat kala- ja/tai kasvisruokiin kuukauden ajaksi.
Lihan kulutusta on vähennetty enemmän kotiruokailussa kuin ravintolaruokailussa, selviää Kespron Ravintolaruokalijoiden fleksaus -kyselytutkimuksesta.
”Tutkimuksen mukaan kuluttajat olivat huomattavasti valmiimpia vähentämään punaisen lihan kulutustaan kotiruokailussa kuin ravintolaruokailussa. Tämä kertonee suomalaisten arvostavan punaista lihaa – sitä valitaan, kun ravintolassa halutaan herkutella”, Kespron asiakastieto- ja markkinointiyksikön johtaja Hannu Korhonen kertoo.
Vaikka keskimääräinen ravintolaruokailija haluaa edelleen herkutella ravintolassa punaisella lihalla, aikoo jopa 42 prosenttia vastaajista lisätä vihannesten ja juuresten kulutustaan ravintolaruokailussa seuraavan vuoden aikana. Tutkimuksen vastaajista 39 prosenttia aikoo lisätä ravintolaruokailussa kalaa, 18 prosenttia soijaa ja tofua ja 28 prosenttia uskoo lisäävänsä muiden kasviproteiinien kulutustaan.
Ne tutkimuksen vastaajat, jotka olivat vähentäneet punaisen lihan kulutustaan, vaihtoivat kulutustaan broileriin, kalaan sekä vihanneksiin. Korhonen kertookin uskovansa, että broileri nousee ravintoloiden ruokalistoille entistä näkyvämpään osaan, koska se on kalaa edullisempi raaka-ainee.
Kespron Ravintolaruokailijoiden fleksaus ‑kyselytutkimukseen vastasi yli 1 400 kuluttajaa ympäri Suomen ja kysely kohdennettiin henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita ulkona syömisestä ja ruokatrendeistä. Tutkimuksen tulokset ovat suuntaa antavia.
Lihaton lokakuu kannustaa kokeilemaan lihattomampaa ruokavaliota
Jopa 69 prosenttia vastaajista kertoi kasvispohjaisten raaka-aineiden kulutuksensa lisääntymisen johtuvan halusta syödä terveellisemmin. Uutuuksien kokeilu, eettiset näkökulmat ja ympäristökulmat korostuivat pääsääntöisesti sitä enemmän vastaajien syissä siirtyä kasvispohjaisiin raaka-aineisiin mitä nuoremmasta vastaajaryhmästä oli kyse.
”Vaikka punaisen lihan suosio ulkona syömisessä pysyy tutkimuksen mukaan suhteellisen vakaana myös tulevaisuudessa, kasvisruokailun suosion lisääntyminen haastaa ravintolat ottamaan entistä paremmin huomioon listoillaan myös kasvispohjaiset ratkaisut”, Korhonen summaa.
Lihaan painottuva ruokavalio ei tutkitusti ole hyvästä terveydelle ja esimerkiksi WWF:n ruokasuositusten mukaan punaista lihaa saisi syödä korkeintaan kerran viikossa. Lokakuussa lihan syönnin vähentämiseen on oiva mahdollisuus, kun vietetään jälleen lihatonta lokakuuta, joka kannustaa syömään liharuokien sijaan kala- ja/tai kasvisruokia kuukauden ajan.
Lihaton lokakuu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013, kun Docventuresin studiovieras Leo Stranius haastoi Riku Rantalan kuukaudeksi noudattamaan lihatonta ruokavaliota. Lihaton lokakuu on tämän jälkeen kasvattanut suosiotaan.
Internetistä löytyy paljon erilaisia reseptejä, jotka sopivat lihattoman lokakuun viettoon. Löydät hyviä vinkkejä ja ideoita ruokiin esimerkiksi K-Ruoka-sivulta, jolle on koottu kasvisreseptejä kuukauden jokaiselle päivälle, kun taas aiemmin julkaistusta artikkelista löydät vinkkejä syötävistä, jotka tekevät kasvisruokavalion noudattamisesta helpompaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!