Vanhemman ja aikuisen lapsen välien katkeaminen ei yleensä tapahdu yhdessä yössä. Taustalla voi olla vuosien ajan kertyneitä pettymyksiä, loukkaantumisia ja tilanteita, joissa yhteistä säveltä ei enää tunnu löytyvän.

YourTangon mukaan yhteyden katkaiseminen voi olla aikuiselle lapselle viimeinen keino ottaa etäisyyttä suhteeseen, jonka hän kokee itselleen liian raskaaksi. Syyt vaihtelevat paljon, eikä yksittäinen piirre tietenkään automaattisesti johda välirikkoon.

Samanlaiset ongelmat näyttävät kuitenkin toistuvan monissa vaikeissa vanhemman ja aikuisen lapsen suhteissa.

Nämä 11 asiaa voivat olla aikuisen lapsen välirikon taustalla

1. Vanhempi ei osaa asettua lapsensa asemaan.

Jos vanhempi vähättelee toisen tunteita tai ei tunnu ymmärtävän, miksi jokin asia loukkasi, aikuiselle lapselle voi syntyä tunne siitä, ettei häntä oikeasti kuulla.

2. Vanhempi yrittää edelleen määrätä lapsensa elämästä.

Lapsen aikuistuminen voi olla joillekin vanhemmille vaikea paikka. Jos vanhempi yrittää yhä päättää esimerkiksi ihmissuhteista, rahasta tai muista henkilökohtaisista asioista, seurauksena voi olla jatkuvaa kitkaa.

3. Aikuisen lapsen rajoja ei kunnioiteta.

Jos lapsi pyytää enemmän omaa tilaa tai kertoo, ettei halua keskustella jostain asiasta, mutta vanhempi sivuuttaa tämän kerta toisensa jälkeen, luottamus voi alkaa murentua.

4. Lapsen tunteita vähätellään.

Kommentit siitä, että toinen on liian herkkä tai tekee asiasta liian suuren numeron, voivat tuntua erityisen raskailta, jos samaa on jatkunut jo lapsuudesta asti.

5. Vanhempi nojaa lapseensa liikaa.

Aikuinen lapsi voi joutua hankalaan asemaan, jos vanhempi odottaa häneltä jatkuvaa henkistä tai käytännön tukea. Suhteesta voi tulla raskas, jos lapsesta tuntuu, että hänen pitäisi vastata vanhemman lähes kaikista tarpeista.

6. Vanhempi ei juuri koskaan kannusta tai osoita olevansa ylpeä.

Jos lapsi on kasvanut ilman rohkaisua ja hyväksyntää, hän voi aikuisena huomata edelleen tavoittelevansa jotain, mitä ei ehkä koskaan saa. Jossain vaiheessa hän voi myös lakata yrittämästä.

7. Vanhempi näkee itsensä aina uhrina.

Riitojen selvittäminen on vaikeaa, jos toinen ei koskaan tunnista omaa osuuttaan tapahtumiin. Jos vastuu siirtyy aina muille, myös aikuiselle lapselle voi kertyä tunne siitä, että hänen pitäisi kantaa vastuu vanhemman tunteista.

8. Vanhemman käytös vaihtelee arvaamattomasti.

Yhtenä päivänä vanhempi voi olla lämmin ja läheinen, seuraavana kylmä tai vihainen. Tällainen jatkuva epävarmuus voi tehdä suhteesta raskaan vielä aikuisenakin.

9. Vanhempi aiheuttaa jatkuvasti riitoja perheessä.

Jos vanhempi lietsoo erimielisyyksiä, asettaa sisaruksia vastakkain tai vetää muita mukaan konflikteihin, aikuinen lapsi voi ottaa etäisyyttä vain saadakseen omaan elämäänsä enemmän rauhaa.

10. Vanhemman omat tarpeet menevät aina muiden edelle.

Narsistisiin piirteisiin voi liittyä sitä, että vanhempi hakee lapseltaan jatkuvasti huomiota ja vahvistusta, mutta ei itse pysty tarjoamaan samanlaista tukea takaisin. Aikuisena lapsi voi huomata suhteen olevan hyvin yksipuolinen.

11. Hellyyttä ja läheisyyttä on annettu niukasti.

Jos lapsi on saanut lämpöä ja hyväksyntää vain tietyissä tilanteissa, hän voi oppia ajattelemaan, että rakkaus täytyy ansaita. Tällainen kokemus voi seurata mukana vielä aikuisuuteen.

Lähde: Your Tango

Lue myös: