Tiesitkö, että luteita voi saada matkatuliaisiksi muualtakin kuin hotellista? Niitä voi piileskellä esimerkiksi risteilyaluksilla, lentokoneissa ja vuokra-autoissa. Eikä luteiden vuoksi tarvitse edes matkustaa ulkomaille.

Rentokilin matkailututkimuksen mukaan joka kymmenes vastaaja oli törmännyt luteisiin Suomessa matkustaessaan. Ulkomaanmatkoilla niitä oli kohdannut lähes joka neljäs.

Ajatus pienistä salamatkustajista matkalaukussa ei tietenkään houkuttele. Onneksi muutamalla yksinkertaisella varotoimella voi pienentää riskiä, että luteet päätyvät matkalta omaan kotiin.

Yksi tärkeimmistä asioista on yllättävän helppo: älä laske matkalaukkuasi hotellihuoneen sängylle tai jätä sitä avoimena lattialle.

Jopa matkalaukun valinnalla on merkitystä

Jos olet hankkimassa uutta matkalaukkua, kannattaa harkita kovapintaista mallia.

Luteet viihtyvät tekstiilien suojissa, ja pehmeässä kangaslaukussa niille voi löytyä enemmän sopivia piilopaikkoja. Tiiviisti sulkeutuva kovapintainen laukku on siksi parempi vaihtoehto.

Voit myös pakata vaatteet ja muut tekstiilit erillisiin, kunnolla suljettaviin muovipusseihin.

Ennen matkaa kannattaa vilkaista myös majapaikan asiakasarvioita. Jos niissä mainitaan luteita, tarkista, kuinka vanhasta havainnosta on kyse.

Yksittäinen vanha ilmoitus ei välttämättä tarkoita, että ongelma jatkuisi edelleen. Epäselvässä tilanteessa voit kysyä asiasta suoraan majoituspaikasta.

Tarkista hotellihuone ennen kuin purat tavarat

Pitkän matkan jälkeen tekisi mieli heittäytyä heti sängylle ja levittää tavarat ympäri huonetta.

Mutta ennen sitä kannattaa käyttää pieni hetki huoneen tarkistamiseen.

Jätä matkalaukku aluksi kylpyhuoneeseen tai tarkistamallesi matkalaukkutelineelle. Näin se ei ole heti kosketuksissa sängyn tai muiden pehmeiden kalusteiden kanssa.

Aloita tutkiminen sängystä. Katso erityisesti patjan reunat ja saumat, sängyn runko sekä rakenteiden pienet kolot.

Luteet voivat piileskellä myös sängyn läheisyydessä, joten vilkaise samalla ympäröiviä kalusteita.

Taskulampusta on tässä paljon apua.

Yksi tärkeä merkki ovat pienet, tummat pisteet, jotka voivat muistuttaa kynällä tehtyjä jälkiä. Niitä saattaa löytyä useita lähekkäin luteiden piilopaikkojen ympäriltä.

Huoneen tutkimiseen kannattaa varata noin vartti. Se on pieni vaiva verrattuna siihen, kuinka hankalaksi kotiin päätynyt ludeongelma voi muuttua.

Jos löydät luteita tai selviä merkkejä niistä, ilmoita asiasta majoituspaikan henkilökunnalle ja pyydä toista huonetta. Uuden huoneen olisi hyvä sijaita vähintään kahden kerroksen päässä alkuperäisestä.

Älä jätä vaatteita lojumaan hotellihuoneeseen

Vaikka huone näyttäisi täysin siistiltä, matkatavaroiden säilyttämisessä kannattaa olla tarkkana.

Pidä laukku suljettuna aina, kun et tarvitse sieltä mitään. Sijoita se mieluiten matkalaukkutelineelle tai muulle kovalle alustalle, riittävän kauas sängystä ja sohvasta.

Myös kylpyhuone voi olla hyvä säilytyspaikka.

Vaatteita ei kannata levitellä lattialle tai jättää sängyn päälle. Laita käyttämättömät vaatteet takaisin laukkuun ja pidä likapyykki omassa suljetussa pussissaan.

Ennen kotiinlähtöä käy vielä matkatavarat läpi. Kiinnitä huomiota erityisesti laukun saumoihin, taitoksiin ja muihin pieniin piilopaikkoihin.

Kotona matkalaukkua ei kannata viedä suoraan makuuhuoneeseen

Yksi tärkeimmistä varotoimista tehdään vasta matkan jälkeen.

Kun saavut kotiin, älä vie laukkua ensimmäiseksi sängylle tai makuuhuoneen lattialle.

Vie matkalaukku suoraan kylpyhuoneeseen ja pura tavarat siellä.

Vaalealla, kovalla alustalla mahdolliset luteet on helpompi huomata kuin maton tai pehmeiden huonekalujen päällä.

Jos olet pakannut vaatteet muovipusseihin, voit siirtää ne suoraan pesukoneeseen. Käytetyt pakkauspussit kannattaa sulkea ja viedä pois asunnosta.

Jos epäilet, että matkatavaroiden mukana on tullut luteita, vaatteet ja muut tekstiilit kannattaa käsitellä huolellisesti.

  • Pese 60 asteessa. Kuumaa pesua kestävät vaatteet ja tekstiilit voi pestä 60 asteen pesuohjelmalla.
  • Käytä kuivausrumpua. Yli 52 asteen lämpötila auttaa tuhoamaan luteita.
  • Pakasta tarvittaessa. Luteet voidaan tuhota myös pakastamalla tavaroita vähintään 72 tuntia 18 pakkasasteessa.

Kaikki materiaalit eivät kuitenkaan kestä kuumaa pesua tai pakastamista, joten tarkista tavaroiden hoito-ohjeet ennen käsittelyä.

Myös matkalaukku kannattaa tutkia huolellisesti. Voit imuroida sen saumat ja muut kolot ja viedä imurin pölypussin heti suljetussa pussissa ulkoroskikseen.

Jos epäilet luteiden todella kulkeutuneen kotiisi, kannattaa pyytää neuvoa tuholaistorjunnan ammattilaiselta.

Muista nämä viisi asiaa matkalla

Luteiden varomisen ei tarvitse pilata lomatunnelmaa. Muutaman pienen tavan muistaminen riittää hyvään alkuun.

  1. Tarkista majoituspaikan arvostelut jo ennen varaamista.
  2. Suosi tiiviisti sulkeutuvaa kovapintaista matkalaukkua.
  3. Tutki hotellihuoneen sänky ja sen ympäristö ennen tavaroiden purkamista.
  4. Pidä matkalaukku suljettuna, irti lattiasta ja kaukana sängystä.
  5. Pura matkatavarat kotona kylpyhuoneessa ja käsittele tekstiilit tarvittaessa.

Etenkin tuo viimeinen vinkki kannattaa painaa mieleen. Matkalaukun vieminen suoraan kylpyhuoneeseen on helppo tapa, joka voi säästää myöhemmin suurelta vaivalta.

Lähde: Kotiliesi

Lue myös: