Näin suomalaiset lievittävät stressiä – joka neljäs turvautuu seksiin helpotuskeinona

Seksuaaliterapeutin mukaan mukava ja nautinnollinen tekeminen saa ajatukset pois ikävistä ja mieltä painavista asioista.
Luonnonrauha, uni, liikunta ja seksi ovat suomalaisten yleisimmät keinot rentoutua ja lievittää stressiä. Tämä selviää Kaalimato.comin teettämästä kyselysä, jolla selvitettiin suomalaisten tapoja vähentää stressiä.
Kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset rentoutuvat parhaiten oleskelemalla metsässä tai luonnossa (37%), nukkumalla (35&) sekä kävelemällä tai lenkkeilemällä (29%). Joka neljäs (26%) kertoi lievittävänsä stressiä seksillä ja noin viidennes (22%) kuuntelemalla musiikkia.
Kumppanin kanssa yhteisten lemmenleikkien lisäksi lähes joka kymmenes (9 %) suomalainen kertoo masturboimisen lievittävän parhaiten omia stressitasoja.
”Mukava ja nautinnollinen tekeminen saa ajatukset pois ikävistä ja mieltä painavista asioista. Niinpä myös seksi, erityisesti turvalliseksi koetun ihmisen kanssa, on tehokas kehon ja mielen rentoutuskeino”, Kaalimadon seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo tiedotteessa.
”Kiihottuessa ja orgasmin aikana kehossamme vapautuu mielihyvähormoneja, jonka lisäksi toisen ihmisen kosketus ja läsnäolo rauhoittavat. Seksiä harrastaessa ollaan parhaassa tapauksessa myös täysin läsnä siinä hetkessä, mikä itsessään lievittää stressiä”, hän jatkaa.
Naiset menevät luontoon, miehet treenaavat
Kaalimadon mukaan kyselytutkimuksessa ilmeni mielenkiintoisia eroavaisuuksia suomalaisnaisten ja -miesten tavoissa lievittää stressiä. Esimerkiksi joka viides (20 %) mies kokee treenaamisen ja urheilun toimivana tapana lievittää stressiä, kun naisista näin ajattelee vain 13 prosenttia.
Suhteessa naisiin miesten vastauksissa korostuu erityisesti myös alkoholin juominen (miehet 16 %, naiset 8 %). Miehet myös todennäköisemmin turvautuvat itsetyydytykseen lievittääkseen stressiä (miehet 14 %, naiset 4 %).
Suomalaisnaiset sen sijaan kokevat miehiä useammin metsässä tai luonnossa oleilun stressiä lievittävänä aktiviteettina (44 % naisista, 30% miehistä). Muita erityisesti naisvastaajissa korostuneita aktiviteetteja ovat eläinten seurassa oleminen (naiset 22 %, miehet 8 %), lukeminen (naiset 14 %, miehet 8 %) sekä kuuma suihku tai kylpy (naiset 12 %, miehet 7 %).
”Yksilön käyttämät rentoutumiskeinot ovat usein ajan saatossa tai koko elämän aikana opittuja käyttäytymismalleja. Tutkimustuloksen mukaan miehet ja naiset assosioivat varsin erilaisia asioita rentoutumiseen. Miehille esimerkiksi itsetyydytys vaikuttaa olevan hyvin yleinen keino lievittää stressiä ja kirjaimellisesti purkaa paineita, Lavikainen kertoo.
Keinot muuttuvat iän myötä
Ajan myötä oma arki ja monet kiinnostuksen kohteet muuttuvat luonnostaan ja sama tapahtuu myös tavoille käsitellä stressiä. Kaalimadon kyselytutkimuksessa havaittiinkin eroja eri ikäryhmien välillä.
Kyselytutkimuksen mukaan seksin harrastaminen kumppanin kanssa rentoutumiskeinona korostuu eniten 35–44-vuotiaiden keskuudessa (32 %) ja masturbointi alle 25-vuotiaiden keskuudessa (16 %). Myös eri liikuntamuodoissa on havaittavissa selkeä trendi: kävely tai lenkkeily koetaan oivallisena stressinlievityskeinona vanhemmissa ikäluokissa, kun taas raskaampi treenaaminen ja urheilu nuoremmissa ikäluokissa.
Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan kyselytutkimukseen suomalaisten seksielämästä ja seksuaalisuudesta vastasi tuhat iältään 18-70-vuotiasta suomalaista. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhti-toukokuussa 2020 ja lähtöotos on kansallisesti edustava.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?