Miehetkin juoruavat kavereilleen – olisitko arvannut, mistä he puhuvat yleisimmin?
Kuva: Canva
Me naiset saatamme käydä ystävien kanssa hyvinkin tarkkaan läpi uuden ihastuksen sanomiset ja tekemiset. Mutta mitenkäs miehet?
Kyllä hekin kavereilleen puhuvat. Ainakin osa. Ja jos mies on ihastunut tai parisuhteessa, kumppani tulee varmasti joskus puheeksi.
Mutta mitä miehet sitten oikein kertovat? Puhutaanko ulkonäöstä, ensitreffeistä, ärsyttävistä tavoista vai jostain aivan muusta?
Kurkistetaanpa, mistä asioista miehet saattavat kavereilleen puhua.
Mitä mies kertoo sinusta kavereilleen, kun et ole paikalla?
- Hän kehuu kavereilleen, kuinka hyvännäköinen olet, varsinkin jos hän on juuri ihastunut sinuun tai olette alkaneet tapailla.
- Hän kertoo, mitä teidän välillänne on jo tapahtunut, esimerkiksi jos olette suudelleet tai muuten lähentyneet.
- Hän kertoo, miten haluaisi edetä kanssasi ja mitä haluaisi tehdä, joten kaverit saattavat tietää hänen suunnitelmistaan jo ennen sinua.
- Hän kysyy kavereilta neuvoa, jos ei oikein ymmärrä sinua, esimerkiksi silloin, kun olet suuttunut eikä hän tajua, mitä teki väärin.
- Hän kertoo kavereilleen myös siitä, mikä sinussa ärsyttää, oli kyse sitten kuorsaamisesta, raha-asioista tai jostain muusta tavasta.
Lähde: ALLWOMENSTALK
Lue myös:
- Mitä miehet sanovat vs. mitä he oikeasti tarkoittavat
- Äiti opettaa tyttärelleen nämä 10 asiaa, jotta tämä ei koskaan hyväksyisi huonoa kohtelua
- Mitä millainenkin kosketus tarkoittaa? Näin tulkitset miehen eleitä
- Miehetkin juoruavat kavereilleen – olisitko arvannut, mistä he puhuvat yleisimmin?
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi