Nuohooja voi kääntyä oveltasi takaisin – syynä ongelma, jota moni ei ota vakavasti
Vakituiseen asumiseen käytettyjen rakennusten tulisijat ja savuhormit on nuohottava vähintään kerran vuodessa. Säännöllinen nuohous on tärkeä osa kodin paloturvallisuutta, ja sen järjestäminen kuuluu kiinteistönomistajan vastuulle.
Nuohooja voi kuitenkin kieltäytyä tekemästä työtään, jos kiinteistönomistaja on laiminlyönyt yhden tärkeän asian. Kyse on kattoturvallisuudesta, jonka puutteisiin ei nuohousyritys Caminin mukaan suhtauduta aina riittävän vakavasti.
Nuohooja voi kieltäytyä työstä turvallisuussyistä
Nuohooja työskentelee usein korkealla katolla, joten hänen on voitava luottaa siihen, että kulku savupiipulle on turvallista.
Kiinteistönomistajan vastuulla on huolehtia esimerkiksi seinätikkaiden, lapetikkaiden, kattosiltojen ja turvakiskojen kunnosta.
Camini Uusimaa Oy nuohoustyönjohtaja Toni Järvinen kertoo yhtiön tiedotteessa, että nuohooja tarkistaa tikkaiden turvallisuuden ennen katolle nousemista.
Tikkaita voidaan esimerkiksi ravistaa sen varmistamiseksi, että ne ovat kunnolla kiinni talon rakenteissa.
Jos tikkaat eivät ole tukevasti kiinni tai kulkureitissä on muita turvallisuuspuutteita, nuohooja ei välttämättä voi nousta katolle.
Tällöin puutteista ilmoitetaan kiinteistönomistajalle, ja nuohoustyö voi jäädä tekemättä.
Yli 70 prosenttia turvallisuushavainnoista liittyy kattoturvavarusteisiin
Caminin mukaan sen nuohoojille sattuu vuosittain tapaturmia ja läheltä piti -tilanteita puutteellisten kattoturvavarusteiden vuoksi.
Yli 70 prosenttia yhtiön sisäisistä turvallisuushavainnoista koskee juuri kattoturvatuotteiden puutteita.
Ongelma näkyy myös käytännön työssä.
Järvisen mukaan nuohoojat joutuvat kieltäytymään useista nuohoustöistä joka kuukausi, koska kattoturvallisuudessa on havaittu puutteita.
Hänen mukaansa kiinteistönomistajat suhtautuvat huomautuksiin vaihtelevasti, eikä suuri osa ota niitä riittävän vakavasti.
Nuohouksen laiminlyönti voi vaikuttaa vakuutuskorvauksiin
Nuohouksessa poistetaan hormeihin ja tulisijoihin kertynyttä nokea ja muita palamisjäämiä. Samalla nuohooja tarkastaa niiden kuntoa.
Jos nuohous jää tekemättä esimerkiksi vaarallisten kattotikkaiden vuoksi, kiinteistönomistajan on huolehdittava puutteiden korjaamisesta ja nuohouksen järjestämisestä.
Nuohouksen laiminlyönnillä voi olla seurauksia myös vahinkotilanteessa.
Vakuutusyhtiö Pohjantähden korvausasiantuntija Suvi Santajärvi kertoo tiedotteessa, että vakuutusyhtiö voi alentaa korvausta tai jopa evätä sen kokonaan, jos nuohous on laiminlyöty.
Korvauspäätökset tehdään kuitenkin aina tapauskohtaisesti.
Lähde: Suomenmaa
Lue myös:
- Jopa puolet sairastaa tietämättään – vakava sairaus ei aluksi oireile lainkaan
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jopa puolet sairastaa tietämättään – vakava sairaus ei aluksi oireile lainkaan
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Nuohooja voi kääntyä oveltasi takaisin – syynä ongelma, jota moni ei ota vakavasti