Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
Oletko sinäkin semmoinen kotihiiri, joka viihtyy parhaiten omassa kodissa?
Kyllähän kavereita on mukava nähdä ja välillä on kiva lähteä jonnekin, mutta usein oma sohva ja rauhallinen ilta vievät silti voiton.
Ja myönnetään, joskus tuntuu ihan kivaltakin, jos sovittu meno peruuntuu. Voi vaan vaihtaa verkkarit jalkaan ja viettää illan ihan niin kuin itse haluaa.
Kotona viihtymistä saatetaan joskus pitää tylsänä, vaikka oikeastaan siinä on aika monta hyvää puolta.
11 hyvää syytä viettää enemmän aikaa kotona
1. Ei tarvitse olla koko ajan sosiaalinen. Jos olet ollut koko päivän ihmisten keskellä, kotona saa vihdoin olla ihan hiljaa eikä tarvitse jutella kenellekään.
2. Omille jutuille jää enemmän aikaa. Voi lukea, katsoa sarjaa, pelata, neuloa tai tehdä sitä, mitä ei arkena muuten ehdi.
3. Saa kulkea verkkareissa vaikka koko päivän. Kotona ei tarvitse miettiä, miltä näyttää tai mitä laittaisi päälle.
4. Rahaa ei kulu samalla tavalla. Kotona vietetty ilta tulee yleensä halvemmaksi kuin ravintola, baari, kahvittelu tai muu meno.
5. Ei tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Ei laittautumista, bussin odottelua tai miettimistä, miten ja milloin pääsee takaisin kotiin.
6. Saa itse päättää kaikesta. Voi syödä silloin kun huvittaa, katsoa mitä haluaa ja mennä vaikka yhdeksältä nukkumaan, jos siltä tuntuu.
7. Kotona saa olla omassa rauhassa. Ei tungosta, meteliä tai muita ihmisiä ympärillä, jos niitä ei juuri sillä hetkellä kaipaa.
8. Voi ihan hyvällä omallatunnolla olla tekemättä mitään. Kaikkia vapaita iltoja ei tarvitse täyttää ohjelmalla. Joskus sohva ja hyvä sarja riittävät oikein hyvin.
9. Kotihommiakin tulee ehkä tehtyä siinä sivussa. Pyykit pyörimään, tiskit koneeseen ja tavarat paikoilleen, eikä niihin tarvitse käyttää erikseen koko viikonloppua.
Lähde: Your Tango
Lue myös:
- 6 lausetta, jotka paljastavat, että annat muiden kohdella itseäsi miten sattuu
- Näistä 11 asiasta tunnistat hyvän isän
- Nuohooja voi kääntyä oveltasi takaisin – syynä ongelma, jota moni ei ota vakavasti
- Jopa puolet sairastaa tietämättään – vakava sairaus ei aluksi oireile lainkaan
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty
- 6 lausetta, jotka paljastavat, että annat muiden kohdella itseäsi miten sattuu
- Nuohooja voi kääntyä oveltasi takaisin – syynä ongelma, jota moni ei ota vakavasti
- Näistä 11 asiasta tunnistat hyvän isän
- Jopa puolet sairastaa tietämättään – vakava sairaus ei aluksi oireile lainkaan
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty