Tutkimus: Pasta ei olekaan lihottavaa – voi jopa auttaa laihtumisessa
Pastalla on ollut hieman huono maine, mutta tutkimus puhuu kuitenkin toista kieltä sen vaikutuksista painoon.
Italialaisen tutkimuksen mukaan pastan syöminen ei sittenkään ole pahasta vyötärönympärystäsi ajatellen. Italiassa sijaitsevan IRCCS Neuromed Instituten tutkijat arvioivat 23 000 ihmisen ruokavalioita, ja he eivät Pure Wow’n mukaan löytäneet minkäänlaista korrelaatiota pastan sekä epäterveellisen painon väliltä.
Lihottamisen sijaan pasta on Pure Wow’n mukaan kytköksissä painoindeksin laskuun, pienempään vyötärönympärykseen sekä parempaan vyötärö-lantio-suhteeseen. Tärkeää on kuitenkin nauttia pastaa kohtuudella ja osana terveellistä ja tasapainoista ruokavaliota, mikä tutkimuksen tapauksessa oli Välimeren ruokavalio.
Välimeren ruokavaliolla on myös todettu runsaasti terveysvaikutuksia. Se voi esimerkiksi pidentää elinikääsi, hidastaa ikääntymistä ja alentaa riskiä sairastua rintasyöpään.
Voit lukea lisää Nutrition & Diabetes -journalissa julkaistusta tutkimuksesta täältä.
Lähde: Pure Wow
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi