Tutkimus: Juuston syöminen on hyvästä sydämelle

Juuston syömisestä on löytynyt lisää positiivisia terveysvaikutuksia.
Juuston ystävät ovat saaneet jälleen hyviä uutisia, kun tutkimus on paljastanut juuston syömisen voivan olla hyvästä sydämelle. Tutkimus julkaistiin British Journal of Nutrition -journalissa.
Pennsylvanian osavaltionyliopiston tutkijat halusivat selvittää juuston vaikutusta verenkiertoelimistölle. Pure Wow -sivuston mukaan tuloksista ilmeni, että maidolla – etenkin juustoista löytyvällä – on positiivinen vaikutus sydämelle, koska maitoproteiinit ja maitorasva auttavat lisäämään verenkiertoa.
Koska juustossa on sekä maitoa että suolaa, tutkijat halusivat nähdä, voisiko sillä olla silti positiivinen vaikutus verenkiertoelimistölle suolasta huolimatta. Tutkijat pyysivät osallistujia vierailemaan viitenä eri kertana ja syömään annoksen juustoa, pretzeleitä ja soijajuustoa, joissa kaikissa oli saman verran suolaa.
Tutkijoille selvisi, että juustoa syötyään osallistujilla oli parempi verenpaine kuin soijajuuston tai pretzeleiden syömisen jälkeen, vaikka juustossa oli saman verran suolaa kuin kahdessa muussa syötävässä.
”Juuston maito peruutti suolan vaikutuksen”, tutkimusta tehnyt Lacy Alexander kommentoi.
Tutkimuksessa kuitenkin selvitettiin juuston syömisen lyhytaikaisia vaikutuksia ja tutkijat tekevätkin parhaillaan vastaavanlaista tutkimusta, joka on kestoltaan pidempi.
”Toivomme näkevämme, mitä tapahtuu, kun ihmisten ruokavalioon kuuluu juusto pidemmän aikaa ja minkälaiset vaikutukset sillä on terveyteen”, Alexander sanoi.
Olemme aiemmin kertoneet, kuinka rasvainen juusto voi olla hyvästä terveydelle – voit lukea lisää täällä. Tämän lisäksi olemme kertoneet, kuinka juuston syöminen ylipäätään voi auttaa elämään pidempään ja tästä aiheesta voit lukea lisää täällä.
Tutkimuksesta voit lukea enemmän täällä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?