Juuston ystävät, iloitkaa! Rasvainen juusto voi olla hyvästä terveydelle

Juusto ei kenties olekaan niin epäterveellistä kuin on ajateltu.
Juustoon intohimoisesti suhtautuvat tai siitä ylipäänsä pitävät voivat iloita tutkimuksen tuloksista, joiden mukaan juusto voi ollakin hyvästä terveydelle.
Telegraphin mukaan joukko tutkijoita Kööpenhaminan yliopistosta selvitti, että juusto voi auttaa parantamaan terveyttä lisäämällä niin sanotun hyvän kolesterolin eli HDL-kolesterolin tasoja. HDL-kolesterolin ajatellaan antavan suojaa sydän- ja verisuoni- sekä aineenvaihduntasairauksilta.
Tutkijat toteuttivat American Journal of Clinical Nutrition -journalissa julkaistua tutkimustaan varten 12 viikkoa kestävän juustokokeen 139 aikuisen avulla selvittääkseen, kuinka rasvainen juusto voi vaikuttaa kehoomme eri tavoin.
Osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään: ensimmäinen ryhmä söi 80 grammaa tavallista, rasvaista juustoa, toinen ryhmä söi vastaavan määrän vähärasvaista juustoa ja kolmas ryhmä söi juuston sijaan 90 grammaa leipää ja hilloa päivittäin.
Telegraphin mukaan tutkijat totesivat, että yhdenkään ryhmän kohdalla ei tapahtunut muutoksia terveyteen haitallisesti vaikuttavan, niin sanotun pahan kolesterolin, LDL-kolesterolin, tasoissa. Rasvaista juustoa syöneillä sen sijaan ”hyvän” HDL-kolesterolin tasot nousivat.
80 grammaa juustoa ei kuitenkaan ole paljon, joten kannattaa muistaa kohtuus juuston nauttimisessakin.
Lähde: Telegraph
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä