”Rakastan pekonia” – 109-vuotias nainen kiittelee pekonia pitkäikäisyydestään
Vasta syntymäpäiväänsä viettäneen naisen yksi pitkän iän salaisuuksista on monille muillekin maistuva rasvainen herkku.
Illinoisin osavaltiossa Yhdysvalloissa asuva Ruth Benjamin on juhlistanut vasta 109-vuotissyntymäpäiväänsä. Benjaminia hoitava lääkäri Jim Turner uskoo, että naisen pitkän iän salaisuus on hänen asenteessaan. ”Kova työ. Rakastava perhe. Mahtava avioliitto. Hän ei ole koskaan juonut alkoholia, ei ole koskaan tupakoinut, mutta hän on ollut onnellinen ja uskon sen olevan avainasemassa hänen pitkäikäisyydelleen”, Turner sanoi. Benjaminin näkemys on kuitenkin toinen, ja syntymäpäivänsä juhlinnan tuoksinassa iäkäs nainen paljasti oman reseptinsä pitkäikäisyydelle. ”Syön perunoita jollakin tavalla päivittäin. Ja rakastan hapankaalia”, Benjamin kertoi ennen kuin lisäsi: ”Ja rakastan pekonia.” Good Housekeepingin mukaan Benjamin ei ole ainoa yli 100-vuotiaaksi elänyt nainen, jolla pekoni on osa pitkän iän salaisuutta. Vuonna 2016 edesmennyt, 116-vuotiaaksi elänyt Susannah Mushatt Jones vannoi myös pekonin nimeen ja söi neljä viipaletta pekonia joka aamu kera ryynien ja kananmunien. Jos kuitenkaan Benjaminin ja Jonesin pitkän iän salaisuus ei kuulosta sinusta houkuttelevalta, kenties 101-vuotiaan Eunice Modlinin vastaava on parempi. Kerroimme aiemmin tammikuussa, että Modlin syö päivittäin suklaata – voit lukea lisää täällä. Lähde: Good HousekeepingLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa