Optimistit nukkuvat paremmin kuin pessimistit, toteaa tutkimus
Laadukkaammat ja pidemmät yöunet voivat olla kiinni elämänasenteesta.
Pessimisti ei pety eikä tutkimuksen mukaan nuku hyviä yöunia – ainakaan optimisteihin verrattaessa. Illinoisin yliopiston tutkimus on selvittänyt, että optimisteilla on taipumus nukkua paremmin ja pidempään kuin pessimisteillä, kertoo Metro.
Tutkimukseen osallistui yli 3 500 ihmistä, iältään 32-51-vuotiaita, ja heitä pyydettiin arvioimaan, kuinka samaa mieltä olivat erilaisten väittämien kanssa, kuten ’Olen aina optimistinen tulevaisuudestani’ tai ’Harvoin odotan asioiden menevän kuin minä haluan’. Tulokset vaihtelivat 6 (vähiten optimistinen) ja 30 (optimistisin) välillä.
Tämän jälkeen tutkijat perehtyivät osallistujien unen laatuun ja kestoon sekä arvioivat heidän unettomuuden oireita ja sitä, kuinka vaikeaksi he mielsivät nukahtamisen. Tutkimuksessa selvisi, että suuremmat optimistitulokset saaneilla oli laadukkaammat yöunet: he todennäköisemmin nukkkuivat 6-9 tuntia joka yö, heillä oli epätodennäköisemmin unettomuuden oireita ja he olivat vähemmän unisia päivän aikana.
Syy optimistien paremmille yöunille epäselvä
Metron mukaan ei ole täysin varmaa, miksi optimistit nukkuvat paremmin, mutta siihen on muutamia teorioita. Positiivisuus voi helpottaa stressin käsittelyä, ja stressin tiedetään olevan merkittävä vaikuttava tekijä unen laadulle.
Asiaa voi ajatella näin: negatiivinen ihminen saattaa käyttää tunteja siihen, että pyörii sängyssä ja murehtii kaikkea ikävää, mitä voisi tapahtua, kun taas positiivinen ihminen voi ohittaa huolet ja pelot optimistisella ajattelullaan ja näin mahdollistaa helpon nukahtamisen ja unessa pysymisen.
”Optimistit todennäköisemmin harjoittavat ongelmakeskeistä selviytymistä ja tulkitsevat stressaavat tilanteet positiivisemmilla tavoilla, vähentäen huolehtimista ja murehtimista, kun koettavat nukahtaa ja läpi unisyklin”, tutkimusta johtanut Rosalba Hernandez kommentoi.
Tutkimus julkaistiin Behavioral Medicine -journalissa. Voit tutustua siihen tarkemmin täällä.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen