Kysely: Työntekijät tarvitsevat vapaata 43 päivän välein, jotta välttävät työuupumuksen
Lähes puolet heistä, jotka olisivat valmiit ottamaan vapaata heti, hyödyntäisi tilaisuuden rentoutumalla omalla pihalla.
Vuosilomapäiviä olisi hyvä hyödyntää oman henkisen hyvinvoinnin takia. OnePollin teettämä kysely onkin paljastanut, että työntekijät kokevat tarvitsevansa vapaata 43 päivän välein, jotta he välttävät totaalisen työuupumuksen, kertoo Metro.
Kyselyn mukaan vapaan ottaminen edes kerran kuudessa viikossa (43 päivää vastaa noin kuutta viikkoa) auttaa pitämään uupumusta loitolla. 70 prosenttia työntekijöistä sanoi, että he kärsivät väsymyksestä ja uupumuksesta, jos kuluu liian pitkä aika vuosilomapäivien hyödyntyämisen välillä.
Yleisiä merkkejä loma tarpeesta ovat muun muassa se, että tuntee stressiä (56 %) ja kokee, että henkinen hyvinvointi alkaa kärsiä (53 %). Kolme kymmenestä kertoi, että heillä on unettomia öitä, kun he kaipaavat vapaata töistä ja neljännes (23 %) ottaa vapaata/lomaa, jos huomaa itkevänsä ilman mitään syytä.
Monet käyttävät vuosilomapäiviään matkailuun, mutta kysely selvitti, että vapaan hyödyt voi kokea ilman matkailuakin. Seitsemän kymmenestä aikuisesta ei kokenut tarvetta varata matkaa ulkomaille tai kotimaan reissua elpyäkseen, vaan oli aivan tyytyväinen, jos voi viettää muutaman päivän kotona lepäämässä ja lataamassa akkuja.
Rentoutumista pihalla ja television äärellä
Metro kertoo, että lähes puolet kyselyyn osallistujista, jotka ottaisivat vapaata juuri nyt, käyttäisi tilaisuuden rentoutumalla pihallaan tai puutarhassa. Noin kaksi viidestä (43 %) ei haluaisi tehdä mitään niin paljon kuin nostaa jalat ylös television ääressä, kun taas 41 prosenttia käyttäisi vapaata aikaansa kirjan lukemiseen.
Myös pitkät kävelylenkit (43 %), kuntoilu (32 %) ja itseä kiinnostavan asian tavoittelu (23 %) olivat etusijalla, kun työntekijät pääsevät viettämään hieman vapaata töistä. Yksi viidestä kuitenkin nautiskeli ajatuksesta, että voisi ottaa vapaata eikä tekisi yhtään mitään.
Kyselyssä selvitettiin myös, miten työntekijät suhtautuvat työhönsä parhaillaan. Neljännes vastaajista (26 %) sanoi uskovansa pärjäävänsä hyvin, mutta yksi kymmenestä aikuisesta oli stressaantunut ja kahdeksan prosenttia sanoi olevansa uupunut.
Useampi kuin yksi 20:stä työntekijöstä oli Metron mukaan siinä pisteessä, että koki vaikeuksia keskittyä ja 15 prosentilla oli tullut mitta täyteen – moni olisi siis vapaan tarpeessa. Kyselyyn vastasi 2 000 brittiläistä toimistotyöntekijää.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
- Mitä miehet sanovat vs. mitä he oikeasti tarkoittavat
- Äiti opettaa tyttärelleen nämä 10 asiaa, jotta tämä ei koskaan hyväksyisi huonoa kohtelua
- Mitä millainenkin kosketus tarkoittaa? Näin tulkitset miehen eleitä
- Miehetkin juoruavat kavereilleen – olisitko arvannut, mistä he puhuvat yleisimmin?
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi