Onko sinulla vaikeuksia nukahtaa? Katso ja kuuntele silloin tätä videota
Kymmenet miljoonat ihmiset ovat rentoutuneet ja nukahtaneet tämän videon avulla.
Jos sinulla on ollut vaikeuksia rentoutua ja nukahtaa, voi tämä yli kahdeksan tuntia kestävä video olla avuksi – sitä se on ainakin ollut kymmenille miljoonille ihmisille brittilehti Metron mukaan. Videolla vesi virtaa kivien yli metsän keskellä. Kuvataiteilija Johnnie Lawson julkaisi sen YouTubessa kesällä 2013 ja videosta on sittemmin tullut nettisensaatio. ”Nukahtamisvaikeuksista kärsineet ihmiset alkoivat kirjoittaa minulle ympäri maailman”, Lawson on kertonut. ”He jättivät minulle viestejä, joissa sanoivat nauhoitusteni auttaneen heitä unettomuutensa suhteen. Videoitani on katsottu jopa Vatikaanissa”, Lawson on sanonut. Metron mukaan video on ollut niin menestyksekäs, että sitä käytetään lontoolaisissa sairaaloissa osana kliinistä tutkimusta. Lawson on nauhoittanut paljon muitakin videota jokien ja järvien lähellä asuinpaikkansa lähistöllä. Hän on alkanut tehdä rentouttavista videoistan pidempiä, koska osa potilaista on herännyt kesken yötä hiljaisuuteen. Monet Lawsonin videoista ovatkin yli kahdeksan tuntisia. Lähde: MetroLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Miehet jätetään usein näistä syistä – ero tulee monelle täysin puskista
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- ”Tavalliselta” niskajumilta tuntuva oire voi kertoa aivopaineen noususta
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista
- Anopin erikoinen tapa säästää tyhjät vessapaperirullat paljastui – helpottaa siivousta kummasti