Vaali sydämen terveyttä: Näihin 3 asiaan sinun kannattaa panostaa
Sydämen terveydestä huolehtiminen on asia, johon jokaisen kannattaisi panostaa.
Erilaiset sydänsairaudet ovat Suomessa yleisiä. Terveystalon mukaan esimerkiksi sepelvaltimotautiin sairastuu vuosittain tuhansia suomalaisia, ja vaikka sen esiintyvyys on viime vuosikymmenten aikana pienentynyt, on se edelleen suomalaisten yleisin kuolinsyy.
Naisten ja miesten sepelvaltimotaudissa on eroja, joista suurimpia ovat sairastumisikä ja oireet. Tyypillisesti miehet sairastuvat noin kymmenen vuotta nuorempina; iäkkäät, yli 75-vuotiaat naiset ovat puolestaan nopeimmin kasvava sepelvaltimotaudin potilasryhmä.
Terveystalon mukaan miesten sepelvaltimotauti oireilee useammin tyypillisenä puristavana rintakipuna, kun taas naisilla voi esiintyä epämääräisempiä oireita. Tällaisia ovat muun muassa hengenahdistus ja yleinen jaksamattomuus fyysisessä rasituksessa.
Sydänsairauksien riskitekijöihin kuuluu muun muassa perinnölliset tekijät, millaista rasvaa ja miten paljon sitä saa ravinnosta, veren kolesterolipitoisuus, tupakointi sekä kohonnut verenpaine.
”Vaikka suvussa esiintyisi valtimotauteja, kuten sepelvaltimotautia, aivoverenkiertohäiriöitä ja alaraajojen valtimosairauksia, jokainen voi vaikuttaa omaan sairastumisriskiinsä elintapavalinnoillaan”, kardiologian erikoislääkäri Kristian Paavonen Terveystalosta kertoo.
Sydämen terveydestä huolehtiakseen on tärkeä panostaa etenkin kolmeen asiaan. Ne ovat:
Harrasta liikuntaa
Terveystalon mukaan säännöllinen liikunta ehkäisee monia sairauksia, myös valtimotauteja. Aerobinen liikunta, kuten reipas kävely tai vaikkapa hiihto, laskee verenpainetta, muuttaa kolesteroliarvoja parempaan suuntaan ja auttaa painonhallinnassa. Normaalipainossa pysyminen vähentää aikuistyypin diabeteksen esiintymistä merkittävästi. Liikuntaa suositellaan harrastettavan vähintään 30 minuuttia kerrallaan 4-5 kertaa viikossa. Lisähyötynä liikunta parantaa yleistä hyvinvointia ja vähentää stressiä – liikkuva ihminen yksinkertaisesti voi paremmin.
Älä tupakoi
Säännöllinen tupakointi nostaa sydäninfarktin vaaran moninkertaiseksi. Terveystalon mukaan on hyvin harvinaista, että tupakoimaton alle 50-vuotias mies sairastuu sydäninfarktiin. Tupakoinnin lopettaminen onkin tärkein yksittäinen elämäntapamuutos, jonka voi tehdä sepelvaltimotaudin tai muun valtimotaudin vaaran vähentämiseksi. Tumppaaminen kannattaa aina: vaikka olisi sauhutellut pitkäänkin, tupakoinnin lopettamisen myötä sepelvaltimotaudin vaara laskee jo muutamassa vuodessa tupakoimattoman ihmisen tasolle.
Panosta ruokavalioon
Kovien rasvojen välttäminen vähentää valtimotaudin vaaraa. Terveystalo muisuttaa, että suositus on, että kokonaiskolesterolin tulisi olla alle 5 mmol/l ja haitallisen kolesterolin eli LDL-kolesterolin alle 2,5 mmol/l. Usein ruokavaliomuutokset riittävät alentamaan kolesteroliarvoja tarpeeksi eikä lääkitystä läheskään aina tarvita. Terveystalon mukaan lääkitys voidaan kuitenkin tarvittaessa määrätä, jos potilaan vaara sairastua valtimotautiin arvioidaan poikkeuksellisen suureksi muiden riskitekijöiden kasautumisen vuoksi.
Toinen vaaratekijä on suolan liikakäyttö. Länsimainen ruokavalio sisältää moninkertaisen määrän suolaa kehon tarpeeseen nähden. Terveystalon mukaan liika suolan käyttö nostaa verenpainetta vuosikymmenten kuluessa toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Suolan lisääminen ruokaan kannattaa lopettaa ja sen sijaan lisätä lautaselle paljon kasviksia, joiden runsaan käytön on näytetty alentavan verenpainetta.
Olemme aiemmin kertoneet tavasta, jolla voit testata sydämesi hyvinvointia – lue lisää aiheesta täällä! Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivuilta löydät lisätietoa sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöistä sekä niiden ehkäisystä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 12 syytä lisätä sitruunaa juomaveteen – hyödyt näkyvät sekä ulkonäössä että terveydessä
- Jos et halua näyttää mummomaiselta, vältä näitä 25 asuvalintaa
- Kun nämä merkit ilmestyvät suhteeseen, hälytyskellojen kannattaa soida
- Piirre, joka saa miehen kiinnostumaan naisesta – mutta myös pelkäämään tätä
- Tutkimus selvitti, millainen mies ja nainen muodostavat onnellisimman liiton – johtopäätös on suorastaan häiritsevä
- Tuntuuko joskus, ettei kukaan rakasta sinua? Nämä 9 merkkiä kertovat toista
- Onko seksille vaikea löytää aikaa lasten myötä? Näillä 5 keinolla sitä löytyy
- Hyvää tarkoittava teko voi heikentää lapsen itsetuntoa valitettavan paljon – älä sorru näihin
- Patjasi kerää kesällä hikeä ja likaa enemmän kuin uskot – näin puhdistat sen helposti
- Näistä asioista moni nainen toivoisi voivansa puhua avoimemmin miehelleen
- Yleinen lääke voi antaa positiivisen tuloksen huumetestissä
- Haluatko eroon jalkapohjien kovettumista? Kaada nämä vatiin ja liota 20 minuuttia
- Autismikirjon piirteet voivat näkyä jo varhain – tunnistatko nämä merkit?
- Jos ystäväsi tekee nämä 5 asiaa, hän ei ehkä ole ystävyytesi arvoinen
- Tutkimus selvitti, millainen mies ja nainen muodostavat onnellisimman liiton – johtopäätös on suorastaan häiritsevä
- Ärsyttävä tapa, joka kulkee sukupolvelta toiselle – yksi merkki kodissa paljastaa sen
- Parisuhde kiittää tästä tavasta – vie vain 15 minuuttia
- Löytyykö sinunkin laatikostasi näitä? Harva muistaa koskaan ostaneensa niitä
- Näitä mokia kannattaa välttää, jos et halua näyttää ikäistäsi vanhemmalta