Tutkimus: Naimisissa olevat syövät paremmin, mutta painavat sinkkuja enemmän
Kuva: Fotolia
Naimisissa olevilla on tutkimuksen mukaan enemmän painoa kuin sinkuilla.
Useat tutkimukset ovat osoittaneet avioliiton olevan hyvästä terveydelle, mutta yhden tutkimuksen mukaan ei kuitenkaan kaikin puolin. Tutkijoiden mukaan naimisissa olevat parit syövät keskimäärin paremmin kuin sinkut, mutta he painavat enemmän ja liikkuvat vähemmän. Science Dailyn mukaan tutkijat vertasivat parisuhdetilanteen ja painoindeksin välistä suhdetta sekä selvittivät mahdollisia syitä painonnousulle kyselyin. Tutkimukseen osallistui 10 226 henkilöä yhdeksästä eri maasta (Alankomaat, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Puola, Ranska, Saksa ja Venäjä). Tulokset kaikista osallistujamaista osoittivat, että pareilla on korkeampi painoindeksi kuin sinkuilla, oli kyse sitten miehistä tai naisista. Eroavaisuudet eri maiden välillä olivat Science Dailyn mukaan pienet. Tutkimuksessa keskimääräinen painoindeksi sinkkunaisille oli 25,1 ja naimisissa oleville naisille 25,6. Sinkkumiesten lukema oli 25,7 ja naimisissa olevien 26,3. Maailman terveysjärjestö WHO määrittelee normaalin painoindeksin 18,5 ja 25 välille, ylipaino sijoittuu 25 ja 30 välille ja liikalihavuus yli 30. Vaikka erot lukemissa voivat vaikuttaa pieniltä, ovat ne Science Dailyn mukaan merkittäviä. 165 senttiä pitkän keskiverto naisen tai 180 senttiä pitkän keskiverto miehen kohdalla ne edustavat noin kahden kilon eroa painossa. Tuloksissa on otettu huomioon sosioekonominen tilanne, ikä ja kansallisuus. ”Tuloksemme osoittavat, kuinka sosiaaliset tekijät voivat vaikuttaa terveyteen. Tässä tapauksessa avioliitto ja tietyt muutokset käytöksessä siinä kontekstissa ovat suoraan kytköksissä ravitsemukseen ja painoon”, tutkija Ralph Hertwig kommentoi. Osallistujien ruoka- ja liikuntatottumuksia selvittäneen kyselyn tulokset antoivat mahdollisia selityksiä tutkimustuloksille. Esimerkiksi parit kertoivat ostavansa enemmän alueellista ja jalostamatonta ruokaa sekä vähemmän eineksiä ja naimisissa olevat miehet ostivat todennäköisemmin orgaanista ja reilun kaupan ruokaa kuin sinkkumiehet. ”Tämä viittaa siihen, että erityisesti pitkissä parisuhteissa olevat miehet syövät todennäköisemmin tietoisemmin ja näin ollen terveellisemmin”, tutkimuksen pääkirjottaja Jutta Mata sanoi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että he ovat yleisesti terveempiä. Tutkimus osoitti naimisissa olevien miesten liikkuvan vähemmän kuin sinkkujen. ”Löydöksemme osoittavat, että pariskunnat eivät ole terveempiä kaikin puolin, kutenon aiemmin oletettu”, Mata jatkoi. Science Dailyn mukaan osallistujilta kysyttiin ruoka- ja liikuntatottumuksista ja asenteista kasvotusten. Tämä varmistaa paremmat tiedot: ihmisten omat kertomukset esimerkiksi painostaan ovat realistisempia, kun niitä kysytään kasvotusten kuin esimerkiksi puhelimitse. Lähde: Science DailyLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen