Syö enemmän kuitua! Kuidun lisääminen ruokavalioon voi pienentää aivoinfarktin riskiä, toteaa tutkimus
Suositusten mukaan kuitua pitäisi saada 25-35 grammaa päivässä, mutta suomalaisilla se jää tämän alle.
Runsas kuidun määrä ruokavaliossa on pitkään yhdistetty terveyshyötyihin, ja tätä tukee jälleen yksi uusi tutkimustulos. Oxfordin yliopiston tutkimuksen mukaan kuidun lisääminen ruokavalioon on yhteydessä aivoinfarktin alentuneeseen riskiin.
Tutkimuksen mukaan jokainen kymmenen gramman kuitulisäys päivittäin syötynä vähensi aivoinfarktin riskiä 23 prosentilla. Aivoinfarktin aiheuttaa aivojen valtimon tukkeuma, jonka seurauksena aivot kärsivät hapenpuutteesta, ja tälle aivoalueelle syntyy kuolio.
Kuidun saantisuositus päivässä on miehille 35 grammaa ja naisille 25 grammaa. Leipätiedotus ry:n mukaan tällä hetkellä suomalaisten kuidun saanti on noin 21 grammaa päivässä.
Ravintokuitua saa hedelmistä, kasviksista, marjoista sekä pähkinöistä ja siemenistä, mutta ilman viljatuotteita suositeltua kuidun määrää on vaikea saada. Leipätiedotus ry muistuttaa, että esimerkiksi kahdessa isossa palassa ruisleipää, muuta täysjyväleipää tai runsaskuituista leipää on kuitua jopa 8-10 grammaa.
Oxfordin yliopiston tutkimus julkaistiin European Heart Journalissa ja siihen osallistui yli 400 000 henkilöä yhteensä yhdeksästä Euroopan maasta. Voit tutustua tutkimukseen lisää täällä.
LUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota