Lykkäätkö sinäkin usein epämiellyttävien asioiden tekemistä? Olipa kyse sitten pyykkien pesusta, sähköposteihin vastaamisesta, veroasioiden hoitamisesta tai jostain ihan muusta, mikä nyt kenellekin sattuu olemaan sitä vähemmän mieluisaa tekemistä.

Usein sitä tietää varsin hyvin, että homma pitäisi hoitaa. Silti kummasti löytyy kaikkea muuta tärkeämpää. Ensin voisi keittää kahvit, sitten vähän vilkaista puhelinta ja ehkä katsoa kesken jääneen elokuvan loppuun. Sen inhottavan homman ehtii kyllä ihan kohta.

Ja kas, kohta onkin ilta ja sama tehtävä odottaa edelleen.

Jos kuulostaa tutulta, kokeile seuraavia konsteja. Tarkoitus ei ole saada sinua rakastamaan tylsiä velvollisuuksia, vaan auttaa tarttumaan niihin vähän nopeammin.

Kokeile näitä, jos et meinaa saada asioita aikaiseksi

1. Hyväksy, ettei kaikki tekeminen ole mukavaa

Kaikesta tekemisestä ei tarvitse nauttia. Pyykkikori ei valitettavasti tyhjene sillä, että kävelet sen ohi tarpeeksi monta kertaa. Joskus homma on vain hoidettava, vaikka mieluummin tekisit jotain aivan muuta.

2. Mieti, miksi et halua aloittaa

Joskus tehtävä itsessään ei ole edes se pahin osa. Saatat pelätä mokaavasi, epäonnistuvasi tai joutuvasi epämukavaan tilanteeseen. Mieti hetki, mikä siinä oikeasti tökkii. Jo se voi helpottaa aloittamista.

3. Älä yritä tehdä kaikkea täydellisesti

Jos ajattelet heti, että homma pitäisi hoitaa viimeisen päälle, aloittamisesta voi tulla turhan iso kynnys. Aina ei tarvitse tehdä täydellistä. Joskus riittää oikein hyvin, että asia tulee tehdyksi.

4. Älä mieti valmiiksi kaikkea, mikä voi mennä pieleen

Mieli on aika taitava keksimään kauhukuvia. Entä jos mokaan? Entä jos tästä tulee hankalaa? Entä jos lopputulos ei olekaan hyvä?

Älä mene vielä niin pitkälle. Mieti ensin vain sitä, mikä on seuraava asia, joka sinun pitää tehdä.

5. Hyväksy, että välillä on vain purtava hammasta

Kaikki päivät eivät ole pelkkää ruusuilla tanssimista, eikä jokaisesta velvollisuudesta tarvitse yrittää tehdä mukavaa. Joskus voi ihan suosiolla todeta, että tämä ei huvita yhtään, mutta teen sen silti.

6. Tunnista omat tekosyysi

Kun pitäisi tehdä jotain tylsää, yhtäkkiä aivan muut asiat alkavat tuntua todella tärkeiltä. Puhelinta pitäisi vilkaista, jääkaappi järjestää tai netistä tarkistaa yksi asia, joka ei voinut odottaa enää sekuntiakaan.

Jos huomaat tekeväsi näin, olet jo askeleen edellä. Nyt takaisin siihen hommaan, jota yritit vältellä.

7. Lupaa tehdä vain kymmenen minuuttia

Koko urakka voi tuntua raskaalta, mutta kymmenen minuuttia ei kuulosta enää kovin pahalta. Laita puhelin sivuun ja päätä, että teet vain sen ajan.

Kun kymmenen minuuttia on kulunut, saat lopettaa. Saatat kuitenkin huomata, että kun kerran pääsit vauhtiin, samalla voi tehdä vähän lisääkin.

8. Mieti, mitä hyvää homman hoitamisesta seuraa

Tylsästäkin tehtävästä löytyy yleensä jokin hyvä puoli. Kun pyykit on pesty, kaapissa on taas puhtaita vaatteita. Kun ikävä sähköposti on lähetetty, sitä ei tarvitse enää pyöritellä mielessä.

Jos itse tekeminen ei motivoi, ajattele sitä tunnetta, kun asia on viimein pois päiväjärjestyksestä.

9. Älä yritä haukata liian isoa palasta kerralla

Jos tekemistä on paljon, aloita yhdestä pienestä asiasta. Tee se loppuun, pidä pieni tauko ja jatka sitten seuraavaan.

Kun ensimmäinen askel on otettu, loppu ei välttämättä tunnukaan enää niin mahdottomalta.

10. Muistuta itseäsi siitä, miksi teet tämän

Kaikkein tylsimmänkin homman taustalla on yleensä jokin syy. Ehkä sen tekeminen helpottaa omaa arkeasi, auttaa läheistäsi tai yksinkertaisesti poistaa yhden pitkään roikkuneen asian tehtävälistalta.

Ja joskus siinä on motivaatiota aivan tarpeeksi.

Vinkkaa juttu myös ystävällesi!

Lähde: ALLWOMENSTALK

Lue myös: