Jos kädet ja jalat ovat jatkuvasti kylmät, syyksi tulee helposti ajateltua huonoa verenkiertoa. Niinhän sitä usein sanotaan, että veri ei vain kierrä kunnolla sormiin ja varpaisiin.

Aina siitä ei kuitenkaan ole kyse. Etenkin nuorella ihmisellä kylmät kädet ja jalat johtuvat harvoin varsinaisesti heikosta ääreisverenkierrosta.

Iän karttuessa tilanne voi olla toinen. Silloin jatkuva raajojen palelu voi joskus kertoa ongelmasta, joka kannattaa tutkituttaa.

Huono ääreisverenkierto ei ole vain harmiton vaiva

Heikon ääreisverenkierron taustalla voi olla valtimosairaus eli valtimokovettumatauti. Siinä valtimot ahtautuvat, jolloin veri ei pääse kulkemaan raajoihin normaalisti.

Yksi oire voi olla juuri käsien ja jalkojen palelu.

Valtimosairaudet ovat yleisempiä vanhemmilla ihmisillä. Myös diabetes voi vahingoittaa valtimoita ja edistää niiden ahtautumista. Jos ihmisellä on diabetes tai sepelvaltimotauti ja kädet sekä jalat palelevat, heikko ääreisverenkierto voi olla yksi mahdollinen selitys.

Myös kävellessä voi tulla selvä oire

Heikko verenkierto jaloissa voi tuntua myös kävellessä.

Valtimosairauteen voi liittyä katkokävelyä. Kävely sujuu ensin normaalisti, mutta jonkin matkan jälkeen jalkoihin tulee hapenpuutteen vuoksi niin kova kipu, että on pakko pysähtyä.

Hetken levon jälkeen matkaa pystyy taas jatkamaan.

Liikkuminen on tällaisessa tilanteessa tärkeää, sillä se lisää verenkiertoa ja auttaa pitämään raajojen pieniä verisuonia auki.

Taustalla oleva syy pitää hoitaa

Jos heikko ääreisverenkierto todetaan, huomio kiinnitetään myös siihen, mikä valtimoiden ahtautumista aiheuttaa tai pahentaa.

Tupakoinnin lopettaminen on tärkeää. Myös korkea kolesteroli pitää saada hallintaan, ja jos taustalla on diabetes, sen hyvä hoitotasapaino on tärkeä.

Vaikeissa valtimoiden ahtaumissa voidaan tarvita myös esimerkiksi pallolaajennusta, stenttiä tai verisuoniproteesia.

Pelkästä käsien tai jalkojen palelusta ei siis voi päätellä, että verenkierto olisi huono. Jos etenkin iäkkäämmällä ihmisellä raajat kuitenkin palelevat jatkuvasti ja heikko ääreisverenkierto mietityttää, asia kannattaa tutkituttaa sen sijaan, että sen laittaisi vain kylmien käsien ja jalkojen piikkiin.

Lähde: Kotiliesi

Lue myös: