Punajuurta voi syödä monin tavoin ja siinä on paljon muun muassa antioksidantteja, folaattia, magnesiumia, kaliumia, kuparia, rautaa ja C-vitamiinia.

Terveellisestä syötävästä on löydetty brittilehti Metron mukaan treenaamiseen liittyvä hyöty. Punajuuren syöminen nimittäin nopeuttaa lihasten palautumista.

Vain yksi annos punajuurta nautittuna 90 minuutin kuluessa treenin jälkeen voi auttaa lihaksia palautumaan nopeammin. Metron mukaan yksi annos vastaa yhtä kokonaista juurikasta.

Complete Nutrition -journalissa julkaistun tutkimuksen mukaan lopputuloksena oman olon pitäisi tuntua paremmalta, nopeammalta ja siltä, että pystyy treenaamaan useamman kerran viikossa. Metron mukaan vaikutukset ovat selvät etenkin tavallisilla ihmisillä ja erityisesti HIIT- tai intervallitreenin jälkeen.

Tutkimusta varten vapaaehtoiset nauttivat punajuurta vain viiden päivän ajan ja saavuttivat merkittävästi paremmat tulokset erilaisissa fitness-testeissä, mukaan luettuna HIIT-harjoituksia.

Tutkimukset puhuvat punajuuren puolesta

Metron mukaan tuore tutkimus ei ole ensimmäinen, joka on havainnut punajuuren hyvät vaikutukset. Newcastlen yliopiston vuonna 2016 julkaistu tutkimus vahvisti, että punajuuri kiihdyttää lihasten palautumista ja vähensi urheilijoilla arkuuden tunnetta toistettujen sprinttitestien ja hyppyjen jälkeen.

Tuoreempi tutkimus on kuitenkin Metron mukaan jännittävämpi, sillä se todistaa, että punajuurella on vielä paremmat hyödyt tavalliselle treenaajalle.

”Tämä tutkimus vahvistaa punajuuren olevan violetti voimaruoka, joka theostaa fyysistä suoritusta”, tutkimusta tehnyt kansanterveyden ravitsemusterapeutti Emma Derbyshire sanoi.

”Punajuurista on tulossa suositumpia terveystietoisten kuluttajien keskuudessa, sillä niitä voidaan ostaa esivalmistettuna ja erilaisten makujen kera, mikä tekee niistä helpon välipalan treenin jälkeen. HIIT-treeni mielletään tehokkaaksi tavaksi laihduttaa”, hän lisäsi.

Metron mukaan punajuuri hyvästä väsyneiden lihasten elvyttämiseen, koska sen nitraatit vähentävät arkuutta ja lisäävät hapen saantia verenkiertoon, mitkä molemmat auttavat palautumisessa.

Lähde: Metro