Yllättävä tapa auttaa: Näin voit välttyä tarkoituksettomalta ylensyönniltä
Esimerkiksi äänekkäät lounashetket ystävien kanssa voi olla parempi laittaa tuolle, jos haluat tarkailla painoasi ja välttää ylensyöntiä.
Brigham Youngin yliopiston ja Colorado Staten yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan oman syömisensä ääniä – eli pureskelua, nieleskelyä ynnä muuta – kuulevilla on taipumusta syödä vähemmän. Esimerkiksi musiikin kuuntelu tai television katsominen aterioiden yhteydessä voi siis johtaa tarkoituksettomaan ylensyöntiin. Newserin mukaan tutkijat tekivät kolme koetta selvittäkseen Crunch Effectiksi nimeämänsä vaikutuksen voimaa. Esimerkiksi yksi kokeista paljasti, että kovia ääniä kuulokkeilla kuunnelleet söivät enemmän suolarinkeleitä kuin he, jotka kuuntelivat hiljaisia ääniä. Tutkijat uskovat syömisestä lähtevien äänien voivan olla ”kulutusseurannan vihje” keholle. ”Jos ihmiset ovat enemmän keskittyneitä ruoan aiheuttamaan ääneen, se voi vähentää nautitun ruoan määrää”, Ryan Elder Brigham Youngin yliopistosta totesi. Newserin mukaan tuoreen tutkimuksen tulokset vahvistavat vuonna 2007 tehdyn tutkimuksen tuloksia, joiden mukaan ihmisillä oli taipumusta syödä enemmän, jos heidän syömisensä häiriintyi. Voit lukea lisää Food Quality and Preference -julkaisussa ilmestyneestä tutkimuksesta täältä. Lähde: NewserLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Miehet jätetään usein näistä syistä – ero tulee monelle täysin puskista
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- ”Tavalliselta” niskajumilta tuntuva oire voi kertoa aivopaineen noususta
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista
- Anopin erikoinen tapa säästää tyhjät vessapaperirullat paljastui – helpottaa siivousta kummasti