Haluaisitko olla onnellisempi? Irtosuhteet, hedelmät ja vihannekset voivat auttaa

Kaksi onnellisuustutkimusta ovat paljastaneet hieman yllättävätkin tavat parantaa omaa onnellisuutta.
On yleisessä tiedossa, että hedelmien ja vihannesten syöminen auttaa pysymään terveempänä, mutta tutkimuksen mukaan se voi tehdä myös onnellisemmaksi – kuten irtosuhteetkin.
Brittilehti Metro kertoo kahden erillisen onnellisuustutkimuksen selvittäneen, että onnellisuus voi parantua sekä syömällä enemmän vihanneksia ja hedelmiä että harrastamalla enemmän irtosuhteita.
Ensimmäisessä tutkimuksessa analysoitiin yli 12 000 australialaisen ruokapäiväkirjoja kuuden vuoden ajalta arvioidakseen heidän tyytyväisyyttä elämäänsä. Osallistujia pyydettiin lisäämään hedelmien ja vihannesten syötiä lähes mitättämöstä kahdeksaan annokseen päivässä, mikä teki heistä onnellisempia.
Metron mukaan elämäntyytyväisyyden, onnellisuuden ja hyvinvoinnin parantuminen oli samankaltaista kuin koettu psykologinen parannus, kun viimein saa töitä työttömyysjakson jälkeen. Tutkimus julkaistiin American Journal of Public Healthissa.
Toisessa tutkimuksessa sen sijaan seurattiin 371 korkeakouluopiskelijaa 12 viikon ajan heidän elämäntyylinsä arvioimiseksi ja tutkijat tulivat siihen tulokseen, että irtosuhteet voivat parantaa itseluottamusta. Tutkijoille selvisi myös, että enemmän irtosuhteita harrastavilla oli korkeampi itsetunto.
”Sosioseksuaalisesti rajoittumattomat opiskelijat tyypillisesti kertoivat paremmasta hyvinvoinnista irtosuhteiden jälkeen verrattuna irtosuhteiden harrastamattomuuteen”, tutkimuksessa todettiin.
Tutkimusten valossa siis elämäsi voi olla onnellisempi, kun lisäät vihannesten, hedelmien ja seksin määrää – muista kuitenkin huolehtia ehkäisystä.
Voit lukea ensimmäisestä tutkimuksesta lisää täältä ja jälkimmäisestä tutkimuksesta lisää täältä.
Lähde: Metro
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- 10 pientä arkista tekoa, joiden avulla mies pitää naisen tyytyväisenä
- 9 vinkkiä, joilla saat miehesi innostumaan yhteen muutosta
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne