Televisiota ei kannattaisi katsoa tuntitolkulla putkeen – se vaikuttaa ikävästi myös henkiseen hyvinvointiin
Jos tunnet olosi alakuloiseksi viimeisimmän televisiosarja- tai elokuvamaratonin jälkeen, ei syynä kenties olekaan katsomiesi ohjelmien tapahtumat.
Tutkimuksen mukaan jos katsot tuntikausia televisiota putkeen, voi se tehdä sinut alakuloiseksi. Toledon yliopiston tutkimuksessa noin 400 pohjoisamerikkalaista vastasi nettikyselyyn heidän maratonkatselutavoistaan, joka tässä tapauksessa tarkoitti television katsomista yhdessä päivässä 2-5 tuntia putkeen. Tutkimuksesta uutisoineen Cosmopolitanin mukaan noin 35 prosenttia osallistujista tunnisti itsensä maratonkatselijaksi. He kertoivat viettävänsä enemmän aikaa television äärellä kuin muut osallistujat sekä osoittavat korkeimmat tasot niin stressin, ahdistuksen kuin masennuksen suhteen. Tutkijat huomauttivat tutkimuksensa osoittaneen vain korrelaation. Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun television katselusta on havaittu ikäviä vaikutuksia; useat tutkimukset ovat osoittaneet yhteyden liiallisen television katsomisen ja liikalihavuuden, diabeteksen ja masennuksen välillä. Maratonkatselusta on tulossa koko ajan hyväksyttävämpää, minkä takia tutkijat varoittavatkin, että maratonkatselu on kasvava kansanterveydellinen ongelma, johon tulisi puuttua. Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä. Lähde: CosmopolitanLUE MYÖS:
- Mitä millainenkin kosketus tarkoittaa? Näin tulkitset miehen eleitä
- Miehetkin juoruavat kavereilleen – olisitko arvannut, mistä he puhuvat yleisimmin?
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi