Tässä ovat THL:n ohjeet pikkujoulujen viettoon – yksi tärkeä suositus koskee koronapassin käyttöä
Pikkujoulukausi on alkamaisillaan, ja viime vuoden tapaan koronavirus on varjostamassa juhlakautta.
Kuten aiemmin kerroimme, suomalaiset kaipaavat pikkujouluihin. Moni kuitenkin miettii, miten juhlat voit järjestää korona-aikana mahdollisimman turvallisesti.
Vaikka rokotukset ovat edenneet, jatkuu koronaepidemia edelleen, ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan virusta on paljon liikkeellä. THL on julkaissut avuksi vinkit pikkujoulujen viettoon niin pikkujouluja juhliville kuin niitä järjestäville tahoille.
Vinkkien yhteydessä THL antoi suosituksen myös koronapassin käytölle. Koronapassi on epidemian leviämisalueilla vaihtoehto ravintoloiden tai tapahtumien koronarajoituksille, jotka liittyvät esimerkiksi asiakasmäärään tai aukioloaikoihin.
THL:n mukaan suositeltavaa olisi, että myös yksityiset tapahtumajärjestäjät käyttäisivät koronapassia. Sen lisäksi olisi tärkeää, että koronapassi olisi voimassa aina, ei vain tietyn kellonajan jälkeen.
”Kun ravintolat ja tapahtumajärjestäjät edellyttävät koronapassia tiloissaan joka päivä ja kellonaikaan katsomatta, on asiakkaiden huomattavasti turvallisempaa tulla juhlimaan”, THL:n johtaja Mika Salminen kannustaa.
Alta löydät THL:n vinkit turvalliseen pikkujoulukauden viettoon
- Pikkujouluja järjestäessä huomioi viranomaisten antamat ohjeet ja suositukset (myös oman alueen). Epidemian leviämisvaiheessa kunnat voivat suositella rajoituksia myös yksityistilaisuuksien osallistujamääriin.
- Juhli vain terveenä. Jos sinulla on koronavirustartuntaan sopivia oireita, älä osallistu pienenkään porukan kokoontumiseen, vaikka olisit rokotettu. Pysyttele tällöin kotona, ja jos oireesi ovat vakavia, mene lääkäriin. Tarkista, mitä kuntasi ohjeistaa koronatestiin hakeutumisesta ja toimi sen mukaan.
- Juhli porukassa vain, jos olet rokotettu. Täysi, yleensä kaksi rokotusta sisältävä rokotussarja antaa tehokkaan suojan vakavaa tautimuotoa vastaan. Vielä ehdit hakemaan rokotuksen omaksi ja muiden turvaksi. Vaikka rokotus ei täysin poista tartunnan saamisen ja levittämisen riskiä, se pienentää merkittävästi viruksen erittymistä ja siten myös leviämistä ihmisestä toiseen.
- Noudata edelleen hyvää käsi- ja yskimishygieniaa. Näin estät muidenkin tautien leviämistä.
- Pidä Koronavilkku-sovellus päällä myös juhlissa ja seuraa sen antamia ohjeita. Voit lukea lisää ja ladata Koronavilkun täällä.
- Käytä kasvomaskia yhä erityisesti julkisissa sisätiloissa, jos etäisyyksien pitäminen muihin ihmisiin on vaikeaa. Esimerkiksi julkisessa liikenteessä kannattaa pitää maskia. Käytä maskia erityisesti, jos et ole saanut täyttä rokotussarjaa.
- Lataa Omakannasta ennen pikkujouluja EU:n koronatodistus, joka toimii koronapassina. Näin sinulla on koronapassi tarvittaessa heti käytettävissä.
- Muista kohtuus alkoholin käytössä.
- Pidä hauskaa pikkujouluissa!
Ajankohtaisen koronatilanteen ja muuta tietoa löydät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta täällä. Koronakartta, josta selviää muun muassa alueelliset tartuntamäärät, löytyy täältä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Miehet jätetään usein näistä syistä – ero tulee monelle täysin puskista
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- ”Tavalliselta” niskajumilta tuntuva oire voi kertoa aivopaineen noususta
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista
- Leikkaa sitruuna, ripottele päälle suolaa ja aseta yöpöydälle – huomaat eron aamulla