Rintoja tutkitaan monin tavoin: Tiesitkö jo nämä seikat rintojen tutkimuksista?

Rintojen omatoiminen tutkiminen on tärkeää, jotta mahdolliset muutokset havaitaan mahdollisimman aikaisin ja voidaan tarvittaessa tehdä lisätutkimuksia.
Lokakuu on rintasyöpätietoisuuden kuukausi. Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä: Terveystalon mukaan noin joka kahdeksas nainen saa rintasyövän jossain elämänsä vaiheessa ja se on yleistynyt erityisesti iäkkäämmällä väestöllä.
Rintasyöpään sairastuminen voi olla pelottava ajatus, mutta sen ennuste on Terveystalon mukaan nykyään kuitenkin erinomainen. Suomessa rintasyöpään sairastuneista 91 prosenttia on hengissä viiden vuoden kuluttua sairauden toteamisesta ja suurimmalle osalle potilaista hoito on parantavaa.
Tietyt riskitekijät voivat altistaa rintasyövälle. Niitä ovat muun muassa sukualttius, synnyttämättömyys tai korkea ensisynnytysikä, merkittävä ylipaino, alkoholo, tupakointi, varhain nuoruudessa alkaneet kuukautiset ja pitkään jatkunut hormonikorvaushoito.
Koska riskitekijöitä on paljon ja rintasyöpä on niin yleinen, olisi jokaisen syytä tutkia itse rintansa säännöllisesti, jotta mahdolliset muutokset huomataan mahdollisimman aikaisin. Ohjeet rintojen tutkimiseen löydät esimerkiksi Tunne rintasi -sivustolta täällä.
Mutta mitä tapahtuu, kun menee lääkäriin tutkituttamaan rintansa? Terveystalon radiologi Sami Kiiskinen kertoo alla lisää rintojen tutkimuksista.
Monenlaisia menetelmiä
Kiiskisen mukaan rintoja ja rintasyöpäepäilyjä voidaan tutkia useilla menetelmillä, joista käytetyin on mammografia. Muita tapoja ovat tomosynteesi, ultraääni, magneettitutkimus sekä neulanäyte.
Näin menetelmät eroavat
Mammografia perustuu Kiiskisen mukaan röntgensäteisiin, ja toimii ensisijaisena tutkimusmenetelmänä rintasyövän ikäkausiseulonnoissa. 70–80 prosenttia rintasyövistä pystytään löytämään jo tällä menetelmällä. Kun sen ohella käytetään lisäksi ultraäänitutkimusta, tarkkuus paranee entisestään.
”Mammografiassa rinnat kuvataan yleensä kahdesta tai kolmesta suunnasta. Tutkimuksen aikana rintaa puristetaan kuvauslaitteessa olevan levyn avulla. Puristuksen täytyy olla napakka, jotta kuvasta tulee tarkka. Tutkimus kestää 15–30 minuuttia”, radiologi kertoo.
Tomosynteesikuvauksessa rinnasta saadaan leiketyyppisiä kuvia ja esimerkiksi tiiviimmässä kudoksessa kasvain voi erottua paremmin. Kiiskisen mukaan tomosynteesikuvauksen avulla voidaan myös sulkea pois mammografian epävarmuuksia.
Ultraäänitutkimus sopii erityisesti nuoremmille naisille, koska heillä rinnat ovat rakenteeltaan tiiviimmät.
”Ultraäänitutkimus on tiiviille kudokselle mammografiaa herkempi tutkimus eikä siinä käytetä säteilyä. Tutkimuksessa radiologi kuljettaa ultraäänianturia rinnan iholla, jolle on levitetty geeliä sopivan kontaktin saamiseksi. Tutkimus on kivuton ja kestää 15–20 minuuttia”, Kiiskinen sanoo.
Magneettitutkimus on Kiiskisen mukaan herkin rintojen tutkimusmenetelmä. Magneettitutkimus tapahtuu valaistussa ja ilmastoidussa tunnelissa, joka on avoin molemmista päistä. Asento tutkimuspöydällä on vatsallaan ja asento pyritään saamaan mahdollisimman mukavaksi, koska kuvasarjojen onnistumisen edellytyksenä on paikallaan olo. Tutkimus kestää noin 30 minuuttia.
Neulanäytteen ottaa radiologi ja se otetaan mammografian ja ultaäänitutkimuksen yhteydessä yleensä heti, mikäli epäilyttävä kohde tulee esiin. Kiiskisen mukaan kyseessä on karkeaneulanäyte, joka otetaan puudutuksessa, ja se on liki kivuton.
Toisiaan täydentävät menetelmät
Kiiskinen toteaa, että mikään tutkimus ei ole kaikkivoipa, vaan eri menetelmät täydentävät toisiaan. Radiologin mukaan mammografian tukena hyödynnetään usein ultraäänitutkimusta ja neulanäytettä. Vastaavasti magneettikuvia tulkittaessa sitä edeltäneet mammografia- ja ultraäänitutkimukset ovat erittäin hyödyllisiä, ja antavat radiologille arvokasta lisätietoa.
Kenelle magneettitutkimus?
Kiiskisen mukaan magneettitutkimus on kannattavaa tehdä erityisesti, jos potilaalla on todettu syövälle altistava geenivirhe tai jos hänen lähisuvussaan on rintasyöpää poikkeavan paljon, vaikkei geenivirhettä olisikaan todettu. Lisäksi tietyt rintasyöpätyypit erottuvat helpommin magneettikuvissa kuin mammografia- ja ultraäänikuvissa.
”Magneettitutkimus tehdään myös tilanteissa, joissa kainalosolmukkeessa on havaittu rintasyöpää, mutta mammografiassa ja ultraäänessä rinnoista ei ole löydetty poikkeavuuksia”, Kiiskinen sanoo.
Magneettitutkimus on siis hyvä lisä potilaalle, jonka rintasyöpäriski arvioidaan korkeaksi. Magneettitutkimus on myös luotettavin tutkimus, kun halutaan arvioida rintaimplanttien eheyttä.
Seulontaan sopivin mammografia
Rintasyöpäseulonnoissa käytetään mammografiaa, koska potilaat ovat iältään 50-69-vuotiaita ja Kiiskisen mukaan heille mammografia on sopivin tutkimusmenetelmä. Mammografian herkkyys paranee potilaan iän mukana, sillä vaihdevuosi-iän ylittäneillä rintarauhaskudos hiukan kutistuu, mikä parantaa mammografian erotuskykyä. Lisäksi mammografia on nopea suorittaa ja tulkita sekä kattavasti saatavilla. Mammografiakuvien ottaminen ei edellytä radiologin läsnäoloa, vaan kuvat voidaan tulkita kuvauksen jälkeen, ja kutsua potilas tarvittaessa jatkotutkimuksiin.
Milloin tutkimuksiin ennen seulontaikää?
Kiiskisen mukaan seulontaikää nuorempien rintasyöpä ei ole harvinaisuus.
”Rinnan kyhmy, poikkeava paikallinen ja pitkäkestoinen kipu, verinen tai kirkas vuoto nännistä tai ihon punoitus ilman tulehdusoireita edellyttävät rintojen tutkimuksia iästä riippumatta. Myös sukualttius on järkevä syy tehdä rintatutkimuksia jo ennen 50 vuoden ikää”, radiologi kertoo.
On kuitenkin hyvä muistaa, että suurin osa rinnan kyhmyistä on hyvänlaatuisia, joten tutkimuksiin ei tarvitse tulla pelokkain mielin.
Lokakuussa on käynnissä Roosa nauha -kampanja, jolla kerätään tänä vuonna ensimmäisen kerran varoja kaikkien syöpien tutkimukseen. Voit lukea lisää aiheesta täällä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?