Rentoudu koronaohjeita kuunnellessa – Antti Holma lukee THL:n ohjeita ASMR-videolla
Holman koronapaniikkirentoutusvideota on kiitelty somessa.
Koronavirus on aiheuttanut huolta ja murhetta sekä johtanut muun muassa älyttömään vessapaperin hamstraukseen. Jos rentoutuminen koronatilanteen keskellä on vaikeaa, voi apua saada näyttelijä Antti Holman julkaisemasta videosta.
Holma on julkaissut YouTube-kanavallaan ASMR-videon, jolla hän lukee Terveyden ja hyvinvoininn laitoksen (THL) ohjeita koronaviruksen varalta.
”Tänään tehdään koronapaniikkirentoutus. Nyt kysymyksessä ei oo mikään naurun asia, vaan on ihan vakavasta, maailmanlaajuisesta epidemiasta, eli pandemiasta kysymys”, Holma aloittaa videonsa, samalla kuumemittaria sormillaan naputellen.
Koronaviruksen lieveilmiöihin kuuluu myös paniikki, ja Holma mainitsee sen voivan yllättää ihan tavallisen ihmisen. Tätä paniikkia ja pelkoa hälventääkseen Holma luki videolle juuri viranomaisten ohjeita.
Holma lukee ohjeita rauhallisella äänellä, ja hän huomauttaakin, ettei äänitettä kannata kuunnella autoa ajaessa tai kun tekee jotain, mikä vaatii tarkkaavaisuutta. Ohjeiden lukemisen lisäksi Holma tekee videolla erilaisia ASMR-ääniä, levittää käsiinsä käsidesiä ja aivan lopuksi pesee kätensä.
”Pidä huoli itsestäsi ja läheisistäsi ja muista pestä käsiä”, Holma sanoo videon lopulla.
Video on julkaistu YouTubessa 14. maaliskuuta ja se on kerännyt paljon kiitosta sosiaalisessa mediassa. Videota on kommentoitu muun muassa näin:
”Voisko tän laittaa pyöriin jokaiseen supermarkettiin kun ihmiset hamstraa paskapaperia?”
”Parasta! Kiitos Antti! Sinulla on todella miellyttävä ääni.”
”Täydellinen asmr video tähän hetkeen. Pelkkää priimaa.”
”Suomen kansa tarvitsi tätä.”
Voit katsoa ja kuunnella Holman videon alta, ja lisää hänen videoitaa löydät täältä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- ”Tavalliselta” niskajumilta tuntuva oire voi kertoa aivopaineen noususta
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- 25 asiaa, joille kannattaa sanoa “ei” ennen avioliittoa
- Ällöttävä fakta: 40 % pesee tämän vaatteen vain kerran vuodessa
- Oletteko olleet kihloissa näin kauan? Se voi olla huono merkki parisuhteelle
- 7 yllättävää paikkaa hääjuhlille – löydä inspiraatio unelmiesi päivään
- Tämä yksinkertainen liike paljastaa totuuden kunnostasi – pääsetkö loppuun asti?
- Unohda perinteinen suklaa – näitä äidit oikeasti toivovat äitienpäivälahjaksi
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- 7 merkkiä, jotka kertovat että vaimosi on todellinen aarre
- Miksi vatsa kipeytyy seksin jälkeen? Lääkärit listaavat 10 yleistä syytä
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus