Parien kannattaa jakaa kotityöt tasaisesti – seksielämä kiittää

Jälleen yksi tutkimus on osoittanut, että kotitöiden jakaminen tasapuolisesti vaikuttaa positiivisesti pariskuntien seksielämään.
Usein naiset ovat parisuhteessa se osapuoli, jonka vastuulle kasaantuu suurempi osa kotitöiden hoitamisesta. Tähän kannattaisi kuitenkin tehdä muutos – ainakin jos aktiivisempi seksielämä olisi mieleen.
Journal of Marriage and Family -journalissa julkaistava tutkimus on osoittanut, että tasapuolisesti kotityöt jakavat pariskunnat harrastavat enemmän seksiä.
Tutkimusta tekemässä olleen Sharon Sasslerin mukaan seksielämän aktiivisuus on laskenut kansainvälisesti ja ainoat pariskunnat, jotka kokevat muutosta positiivisempaan suuntaan, noudattavat tasapuolisempaa jakoa kotitöiden suhteen.
Brittilehti Metron mukaan jos kotitöiden tekeminen on enimmäkseen vain toisen osapuolen harteilla, laskee parin harrastaman seksin määrä. Tutkijoiden mukaan tasapuolisesti kotityöt jakavat parit harrastavat keskimäärin 6,8 kertaa seksi kuukaudessa, mikä on yksi kerta enemmän kuin pareilla, joissa nainen tekee enemmän kotitöitä.
Olemme kertoneet aiemminkin tasapuolisesti jaettujen kotitöiden vaikutuksesta seksielämään. Aiemmin kerroimme, että seksielämä paranee, kun parit jakavat kotityöt tasaisemmin ja toisessa artikkelissa taas kerroimme, että naisen kotityötaakan keventäminen voi johtaa aktiivisempaan seksielämään.
Tästä tutkimuksesta voit lukea lisää täältä.
Miten teidän suhteessa jaetaan kotityöt? Kommentoi alla!
Lähde: Metro
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?