Ota iisimmin töissä: Jos teet liian kovasti töitä, voi se haitata sekä hyvinvointiasi että uraasi, väittää tutkimus
Sekä oma hyvinvointi että ura voivat kärsiä, jos jatkuvasti tekee liian kovasti töitä.
Moni ihminen saattaa ajatella, että tekemällä kovasti töitä elämä paranee, kun näin pääsee etenemään urallaan nopeammin ja tienaamaan parempaa palkkaa, mikä johtaa parempaan tyytyväisyyteen. Industrial and Labor Relations Review -journalissa julkaistu tutkimus puhuu kuitenkin toisenlaista kieltä: jatkuvasti tekemällä liian kovasti töitä voi sekä oma hyvinvointi että ura kärsiä, uutisoi The Cut.
Tutkijat analysoivat ylitöiden ja ”työintensiivisyyden”, eli kuinka paljon on panostanut työtehtäviin, vaikutusta hyvinvoinnin mittareihin (stressi, uupumus ja tyytyväisyys työssä) sekä uraan liittyviin seikkoihin (varmuus työn jatkumisesta, työstä saatu tunnustus ja uranäkymät). Tutkijoilla oli käytössään dataa yli 50 000 henkilöltä 36 Euroopan maasta.
The Cutin mukaan tutkijat saivat selville, että kasvanut työintensiiviyys oli kytköksissä alentuneeseen hyvinvointiin ja huonolaatuisiin työtuloksiin, mikä tarkoittaa sitä, ettei työnantajasi ole kovin iloinen. Tämä sama piti paikkansa myös ylemmän tason töissä, missä kovasta työnteosta voidaan olettaa tulevan vaivatta palkituksi.
Tutkimustuloket viittaavat siihen, että liian kovasti työskentelyn negatiiviset vaikutukset (kuten stressi, uupumus ja burnout) ylittävät sen, mitä voidaan saavuttaa osoittamalla omistautumista työtä kohtaan yrittämällä kovemmin.
The Cutin mukaan on selvää, että työnantajat arvostavat työntekijöitä, jotka tekevät työnsä hyvin ja monet rohkaisevat työntekijöitään tekemään liian paljon ja liian kovasti töitä. On eri asia tietää, ettei pitäisi tehdä niin kovasti töitä kuin vakuuttaa oma esimies siitä, että mikä on hyvästä sinulle, on hyvästä heille – siksi tätä tutkimusta kannattaa käyttää rohkaisuna ottaa edes toisinaan hieman iisimmin töissä.
Voit lukea lisää tutkimuksesta – ja näyttää sen tarvittaessa työnantajallesi – täältä.
Lähde: The Cut
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?