Nukutko huonosti vieraassa sängyssä? Tutkimus selvitti, mistä se johtuu

Ensimmäisen yön jälkeen nukkuminen kuitenkin helpottuu.
Olet lomamatkalla tai kylässä ystäväsi luona toisella puolen maata, mutta kun ensimmäisenä iltana painat pääsi tyynyyn, uni ei vain tule tai nukut hirveän huonosti. Kuulostaako tutulta? Tätä tapahtuu todennäköisesti jokaiselle ainakin toisinaan, kun nukkuu muualla kuin omassa sängyssä.
Univaikeudet vieraassa sängyssä eivät kuitenkaan johdu siitä, että esimerkiksi sänky olisi epämukava, vaan tutkimuksen mukaan syy on aivoissa. Brownin yliopiston tutkimuksen mukaan laittaessasi nukkumaan ensimmäisenä iltana vieraassa paikassa, vasen aivopuolisko laittaa uuden vaihteen silmään ja muuttuu yövahdiksi, joka valvoo vierasta tai uutta ympäristöä nukkuessa.
Tutkimuksesta uutisoineen Pure Wow’n mukaan ikävintä tässä on se, että vasen aivopuolisko pitää tätä yövahdin roolia yllä pitkälti koko sen ajan kuin koetat nukkua, vaikka aivojen oikea aivopuolisko käskisi sitä olemaan ahdistumatta ja antamaan sinun nukkua.
Onneksi vasemman aivopuoliskon tarkkailijan rooli jää ensimmäiseen yöhön, jonka vietät muussa kuin omassa sängyssä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että yhden huonosti nukutun yön jälkeen seuraavana iltana uni maistuu jo huomattavasti paremmin.
Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä.
Lähde: Pure Wow
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- 10 pientä arkista tekoa, joiden avulla mies pitää naisen tyytyväisenä
- 9 vinkkiä, joilla saat miehesi innostumaan yhteen muutosta
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne