Nauti saunomisesta päivän päätteeksi – 5 hyvää syytä, miksi saunominen kannattaa
![Saunaaufguss](https://www.nainen.com/app/uploads/2016/10/Nainenkaataavettakiukaalle.jpg)
Rentouttava sauna on hyvästä hyvinvointiasi ajatellen ja sitä tukevat tutkimuksetkin.
Saunominen on osa suomalaista kulttuuria ja pitkän päivän päätteeksi moni rentoutuu saunan lämmössä. Saunomisella on myös hyviä terveysvaikutuksia; Helsingin Sanomat kirjoittaakin tutkimusten vahvistavan, että saunominen on hyvästä sydämelle.
Itä-Suomen yliopistossa on tehty tutkimus, jonka mukaan saunominen voi vähentää riskiä kuolla äkilliseen sydänsairauteen, kardiologian erikoislääkäri Jari Laukkanen kertoi Helsingin Sanomille. Tutkimus on julkaistu JAMA Internal Medicine -journalissa.
Helsingin Sanomien mukaan tutkimuksessa seurattiin parinkymmenen vuoden ajan noin 2 300 itäsuomalaista 42-60-vuotiasta miestä, joista tutkimuksen aikana 929 kuoli, ja heistä noin 470 kohdalla syy oli äkillinen sydänsairaus.
Helsingin Sanomien mukaan tutkimuksen alussa miehet jaettiin kolmeen ryhmään sen perusteella, saunoivatko he kerran, 2-3 kertaa vai 4-7 kertaa viikossa. Tutkijoille ilmeni, että useamman kerran viikossa saunovilla riski kuolla äkilliseen sydänsairauteen oli 22 prosenttia pienempi heidän keskuudessa, ketkä saunoivat 2-3 kertaa viikossa ja 63 prosenttia pienempi 4-7 kertaa viikossa saunovilla.
Tämä Itä-Suomen yliopiston tutkimus antaakin yhden hyvän syyn saunoa. Alta voit lukea neljä syytä lisää.
1. Helsingin Sanomien mukaan löylyissä istuminen nostaa sydämen sykettä ja jos saunassa on tarpeeksi pitkään, syke voi nousta jopa 120-150 lyöntiin minuutissa. Ihmisen verenkierto vilkastuu ja sydän pumppaa lisää verta kehoon samaan tapaan kuin liikuntaa harrastaessa.
2. Kiihtynyt verenkierto lievittää lihas- ja nivelkipuja sekä parantaa nivelten liikkuvuutta, Helsingin Sanomat kertoo.
3. Saunan lämpö rentouttaa ja lievittää stressiä – tämän onkin moni varmasti huomannut käytännössä itsekin.
4. Helsingin Sanomien mukaan saunominen saattaa tilapäisesti nostaa verenpainetta, mutta saunan jälkeen verenpaine laskee jopa alemmalle tasolle kuin ennen saunomista.
Saunoessa tai saunan jälkeen kannattaa muistaa juoda runsaasti vettä, sillä hikoilu aiheuttaa nestehukkaa. Helsingin Sanomat myös muistuttaa, että saunaolusten nauttimisessa kannattaa pysyä kohtuudessa, koska liiallinen alkoholi kiihdyttää nestehukkaa ja voi saada aikaan myös loukkaantumisia.
Helsingin Sanomien mukaan Amerikan sydänyhdistys on varoittanut siirtymästä kuumasta saunasta suoraan kylmään veteen, koska se nostaa verenpainetta. Laukkanen kuitenkin rauhoitteli, ettei saunasta uimaan meneminen ole vaarallista terveelle ihmiselle – sydänsairaan sen sijaan kannattaa noudattaa varovaisuutta tai keskustella aiheesta tarvittaessa ensin oman lääkärin kanssa.
Voit lukea lisää Itä-Suomen yliopiston saunomistutkimuksesta täällä.
Mitä sauna ja saunominen merkitsee sinulle? Kommentoi alla!
Lähde: Helsingin Sanomat
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Jos mies tuijottaa naisessa tätä kehonosaa, mies elää pitempään – tutkimus todistaa
- Nainen, älä koskaan kanna näitä kolmea asiaa mukanasi
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- 10 syytä juoda sitruunavettä – uskomattomat hyödyt!
- Oletko sinä ärsyttävä turisti? Olet, jos täytät nämä 8 kohtaa
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – näin vältät tyylimokat
- Todennäköisesti syöt suklaata liian vähän – tämän artikkelin jälkeen syöt enemmän!
- Parhaat ruoat laihduttajalle – Nämä 6 ruokaa sisältävät alle 100 kaloria
- 7 syytä, miksi meidän pitäisi syödä banaani joka päivä
- Älä missään nimessä tilaa näitä 10 ruokaa ensimmäisillä treffeillä – tai pilaat treffinne
- Nämä ovat 5 yleisintä katumuksen aihetta, kun ihmiset siirtyvät eläkkeelle – varo itse tekemästä näitä asioita
- Tämä hyvältä vaikuttava piirre ennustaa, että avioliittonne päättyy eroon
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- Näin usein lakanat pitäisi oikeasti vaihtaa – lähes kaikki tekevät sen liian harvoin
- Näitä 10 naisten tekemää asiaa miehet rakastavat salaa
- 7 parasta asiaa sinkkuna olemisessa – näiden vuoksi kannattaa olla ilman miestä!
- Näitä asioita eronneet ihmiset toivovat tehneensä toisin – 6 asiaa nousi esiin
- Nämä 5 rajaa on tärkeää asettaa appivanhemmille – pysy tiukkana erityisesti anoppia vastaan!
- Nämä 10 outoa asiaa miehet tekevät, kun rakastuvat
- 7 terveellisintä iltanaposteltavaa, jos mielesi tekee jotain hyvää