Nämä piirrokset havainnollistavat, mitä ahdistuksesta kärsivän mielessä liikkuu

Jos ahdistus on sinulle tuttua, voit hyvinkin samaistua näihin piirroksiin.
Ahdistus on tunne, jota jokainen tuntee ajoittain elämänsä aikana, mutta se on myös osa ahdistuneisuushäiriötä, jolloin ahdistus on pitkäkestoista ja haittaa esimerkiksi normaalia arkea. Taiteilija Pranita Kocharekar on halunnut avata ahdistuksesta kärsivän ajatusmaailmaa, jotta ahdistuksesta oltaisiin tietoisempia.
Huffington Postin mukaan Kocharekar lähestyy aihetta Acknowledge Anxiety -projektin alla toteuttamissaan piiroksissa käyttäen apunaan hieman huumoria, mutta tästä huolimatta piirrokset ovat osuva kuvaus pelosta, jota ahdistuksesta kärsivät kohtaavat säännöllisesti.
Kocharekar haluaa piirrostensa valottavan mielenterveyshäiriön todellisuutta ja sitä, että on ihan okei hakea apua.
”Älä diagnosoi itse mitään sairautta, vaan puhu lääkärille tai terapeutille siitä”, hän sanoi Huffington Postille.
”On ensimmäinen askel kohti parantumista, kun tiedostaa, että itsellä voi olla ongelma. Toivon, että ihmiset, kärsivätpä ahdistuksesta tai eivät, ymmärtävät sairauden paremmin, jotta voivat auttaa itseään ja toisiaan”, Kocharekar lisäsi.
Kocharekar on julkaissut projektiinsa tekemiä piirroksia Instagramissa, missä hän huomauttaa, että ne eivät ole ahdistuksen oireita, vaan ahdistuneen ihmisen tunteita.
Alla on Kocharekarin piirroksia ahdistukseen liittyen:
”Kun olet sairas ja kysyt Tohtori Internetiltä parannusta”
”Hän ei soita ajoissa ja hiki nousee pintaan”
”Et voi lukea sanomalehtiä, koska…”
”Elämä.jpg”
”Sinulla on järjettömiä pelkoja”
”Kun pomo haluaa tavata sinut työhuoneessaan… Matka sinne on vaikea, vaikea”
”Olet äärimmäisen epämääräinen”
”Olet aina vainoharhainen ja liian varovainen”
”Oletko laittanut kotioven lukkoon?”
”Kun kuulet ääniä yöllä, luot mielessäsi tilanteita, joissa sinut puukotetaan kuoliaaksi”
”Videopelit painelevat kaikkia stressinappuloitasi”
”Meditaatio on kuin…”
”Alitajuisesti murehdit siitä, ettei sinulla ole mitään murehdittavaa”
”Tarkistat, että puhelin on mukana ennen kuin istut taksiin, kun olet siellä ja noustuasi sieltä pois – kahdesti”
”Yliajattelet kaikkea”
Voit lukea lisää ahdistuneisuushäiriöstä esimerkiksi täältä.
Lähde: Huffington Post
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!