Laula sydämesi kyllyydestä! Laulaminen on hyvästä terveydelle – lue miksi

Laulamisella on positiivisia vaikutuksia terveyden ja hyvinvoinnin kannalta.
Laulaminen on hauska harrastus tai huvikseen tehty tapa esimerkiksi autoillessa tai suihkussa, millä voi olla terveyden kannalta positiivisia vaikutuksia. Good Housekeepingin mukaan etenkin ryhmässä laulaminen voi olla hyvästä mielenterveyden kannalta ja vähentää astman oireita.
Good Housekeepingin mukaan tutkijat parhaillaan perehtyvät laulamisen fysiologisiin ja psykologisiin hyötyihin. Tulokset ovat olleet lupaavia, sivusto kertoo.
Tuoreimpien tutkimusten joukossa on marraskuussa 2017 julkaistu tutkimus, jossa lähes 1 800 kuorolaulajaa antoi vahvisettuja todisteita sen tueksi, että kuorossa laulaminen on tapa parantaa hyvinvointia. Osallistujat kertoivat laulamisen edistävän sosiaalista yhteyttä, kognitiivista stimulaatiota, mielenterveyttä, nautintoa ja transsendenssiä.
Tämä ei suinkaan ole ainoa havainto vastaavista vaikutuksista. Stephen Clift kirjoittaa Music, Health, and Wellbeingissä, että suurin osa tämän alan tutkimuksista on kertonuta laulamisen voivan parantaa mielialaa ja luoda tuntemusta ryhmäidentiteetistä.
Good Housekeepingin mukaan jotkut tutkijat ovat teorisoineet, että nuo tuntemukset voivat olla lähtöisin hormonitulvasta, jonka laulaminen vapauttaa. Yhdessä nämä hyvän olon kemikaalit voivat tuoda mielihyvää ja lieventää stressiä.
On myös olemassa rajoitettu määrä dataa, joka tukee ajatusta siitä, että ryhmässä laulaminen voi auttaa taltuttamaan masennusta ja ahdistusta. Se voi myös tarjota helpotusta dementiasta ja Parkinsonin taudista kärsiville.
Laulaminen voi fyysisellä tavalla on myös hyödyksi, sillä se voi parantaa hengityselinten terveyttä. Vuonna 2014 tehty tutkimuskatsaus laulamisesta ja astmasta paljasti, etä musiikkiterapia voi auttaa oireisiin, mutta tutkimusta tehneet kuitenkin huomauttivat, että lisätutkimukset ovat tarpeen.
Odotellessa tutkijoiden lisäselvityksiä aiheesta kannattaa lämmitellä äänihuulet ja laulaa sydämensä kyllyydestä – se on hyvästä sinulle.
Lähde: Good Housekeeping
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?