Kaikki stressi ei olekaan pahasta – lyhytaikaisella stressillä positiivisia vaikutuksia

Pieninä määrinä stressillä voi ollakin positiivisia vaikutuksia.
Stressi mielletään yleensä negatiiviseksi asiaksi, jolla ei ole hyvä vaikutus hyvinvointiin. Näin onkin, kun stressaa paljon, mutta pieninä annoksina, kuten juuri ennen suurta esitelmää tai koettaessa ehtiä tehdä tarvittavat asiat ennen määräajan umpeutumista, stressi voi ollakin hyvästä, kertoo Glamour.
Kalifornian yliopiston (Berkeley) tutkijat halusivat ymmärtää, miten voisimme ottaa jotain epämukavaa ja mahdollisesti uhkaavaa – kuten stressi – ja muuttaa sen hyväksi asiaksi. Tutkijat perehtyivät stressin vaikutuksiin rottien avulla ja erityisesti tutkivat kantasolujen kasvua rottien hippokampuksessa.
Glamourin mukaan kun rotat altistettiin kohtaliselle stresille lyhyen aikaa (esimerkiksi kun ne olivat immobilisoituja muutaman tunnin ajan), he kokivat kantasolujen kasvua. Kun rottia tutkittiin viikkoja myöhemmin uudelleen, tutkijat huomasivat rottien muisti- ja oppimistoimintojen parantuneen.
Sen sijaan kun rotat altistettiin pitkäksi aikaa stressille, eivät niiden kantasolut kasvaneet ja tekivät Glamourin mukaan vähemmän aivosoluja.
Tutkijat uskovat, että ihmiset reagoivat samalla tavalla stressiin: lyhytaikainen tai pieninä annoksina stressi voi edistää kantasolujen, joista tulee aivosoluja, kasvua ja tämä vuorostaan parantaa muistia ja oppimiskykyä.
”Tutkimuksemme osoittaa, että kohtalainen, lyhyen aikaa kestävä stressi voi parantaa valppautta ja suoritusta sekä tehostaa muistia”, tutkimusta johtanut Kalifornian yliopiston apulaisprofessori Daniela Kaufer sanoi tuloksista.
Glamourin mukaan kuten rotilla, myös ihmisillä liiallinen stressi voi aiheuttaa suuria ongelmia päänsärystä liialliseen syömiseen ja jopa masennukseen. Mikä sitten on ”liiallista stressiä”, on tutkijoiden olettamuksen mukaan ihmiskohtaista.
”Sama stressitekijä voi olla hallittava yhdelle ihmisille ja ylivoimainen toiselle, riippuen osittain käsityksestä”, Kaufer selitti.
Tutkijoiden mukaan jos jotain osaa stressaavaksi koetusta tilanteesta voi hallita sen sijaan, että olisi täysin ilman kontrollia, voi suuretkin stressitekijät olla paremmin hallittavissa ja ne eivät aiheuta niin paljon haittaa.
Glamourin mukaan tutkimuksen opetus on se, että stressiä tuntiessa ei automaattisesti kannata stressaantua. Pieni määrä stressiä voi parantaakin omaa suoritusta ja kykyä sopeutua ja oppia työn aikana ja jos taas stressiä tuntuu olevan liikaa, kannattaa koettaa lievittää sitä itse hyväksi koetulla tavalla.
Jos et kuitenkaan tiedä, miten lähteä helpottamaan stressaantunutta oloa, voi esimerkiksi yhden tietyn kappaleen kuunteleminen auttaa. Kerroimme aiemmin marraskuussa, että tutkimuksen mukaan Marconi Unionin Weightless-kappale lievittää ahdistusta 65 prosenttia ja auttaa rauhoittumaan – voit lukea lisää aiheesta sekä kuunnella itse kappaleen täällä.
Lähde: Glamour
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tämä yksinkertainen muutos voi parantaa sekä unen laatua että parisuhdetta
- 7 yleisintä syytä, miksi nainen ei saa orgasmia
- 10 pientä arkista tekoa, joiden avulla mies pitää naisen tyytyväisenä
- 9 vinkkiä, joilla saat miehesi innostumaan yhteen muutosta
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen