Tutkimus: Vaihdevuodet vähentävät lihasmassaa, mutta liikunta auttaa ylläpitämään lihaksia myös niiden aikana
Laaja keski-ikäisiä naisia koskeva tutkimus osoittaa lihasten ikääntymismuutosten kuuluvan viisikymppisten naisten arkipäivään.
Kun vaihdevuosien aikana naissukuhormoni estrogeenin tuotanto pysähtyy, on sillä vaikutuksensa myös naisten lihaksiin; se johtaa lihasmassan vähentymiseen. Liikunta kuitenkin auttaa ylläpitämään lihaksia myös vaihdevuosi-iässä, selviää Jyväskylän yliopistossa tehdystä tutkimuksesta.
Enemmän liikuntaa tutkimuksen aikana harrastaneilla naisilla oli suurempi lihasmassa ennen ja jälkeen vaihdevuosien kuin niillä naisilla, jotka liikkuivat vähemmän. Eli vaihdevuodet vähentävät lihasmassaa, mutta pysymällä fyysisesti aktiivisena muutokseen voi vaikuttaa.
Jyväskylän yliopiston mukaan kehonkoostumuksen muutos – osa lihamassasta korvautuu rasvalla – kuuluu tavanomaiseen ikääntymiseen. Naisten lihakset pienentyvät jonkun verran aikaisemmin kuin miesten, minkä on arveltu liittyvän vaihdevuosien hormonimuutokseen, mutta ilmiötä on vaikea erottaa tavallisesta ikääntymisestä ilman siihen suunniteltua pitkittäistutkimusta.
”Tiesimme, että estrogeeni osallistuu lihasten ominaisuuksien säätelyyn. Seuraamalla esivaihdevuosista menopaussiin siirtyvien naisten hormonitoimintaa, mittaamalla eri menetelmiä käyttäen, mitä lihaksille tapahtuu, ja huomioimalla analyyseissä kronologinen ikääntyminen pystyimme osoittamaan lihasmassan vähentyvän jo varhaisessa menopaussissa”, tohtorikoulutettava Hanna-Kaarina Juppi Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta kertoo.
Muutos voi vaikuttaa haitallisesti aineenvaihduntaan
Tutkimuksessa lihasten koko mitattiin silloin, kun naiset olivat vielä esivaihdevuosivaiheessa, ja mahdollisimman pian sen jälkeen, kun kuukautiset ovat pysyvästi loppuneet – eli nainen on siirtynyt menopaussiin. Keskimäärin tutkimuksessa mukana olleet naiset ehtivät ikääntyä noin puolitoista vuotta 51,5-vuotiaasta 53-vuotiaaksi.
Vaihdevuosien siirtymävaihe on kuitenkin yksilöllinen ja se havaittiin tässä tutkimuksessakin: toisilla siirtymä kesti alle puoli vuotta, toisilla yli kolme vuotta. Tänä aikana lihasmassa väheni keskimäärin noin prosentin.
”Havaittu muutos ei kuulosta suurelta. Merkityksellistä on, että muutos tapahtuu nopeasti ja voi koko kehon tasolla vaikuttaa haitallisesti aineenvaihduntaan, sillä lihakset ovat tärkeä kehon aineenvaihdunnan ylläpitäjä”, Juppi tarkentaa.
Tutkimus toteutettiin osana laajempaa Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksen ja liikuntatieteellisen tiedekunnan Estrogeeni, vaihdevuodet ja toimintakyky- eli ERMA-tutkimusta, johon on osallistunut yli 1000 47–55-vuotiasta Jyväskylässä tai lähiseudulla asuvaa naista. Heistä 381 oli tutkimuksen alussa esivaihdevuosivaiheessa ja 234 ehti seurannan aikana siirtyä vaihdevuosien siirtymävaiheen yli varhaiseen postmenopaussiin.
Tutkimus julkaistiin Journal of Clinical Medicinessa ja voit tutustua siihen lisää täällä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos