Tutkimus: Päivittäin pitäisi kävellä ainakin 15 000 askelta

Tutkimuksen tekoon osallistuneen lääkärin mukaan 15 000 askelta voi saavuttaa esimerkiksi kävelemällä reippaasti pari tuntia.
Omaa liikkumista ja aktiivisuutta voi seurata niin askelmittarin, aktiivisuusrannekkeen kuin älypuhelimeen ladattavien sovellustenkin avulla. Suositusten mukaan päivittäin pitäisi liikkua 10 000 askeleen verran, mutta erään tutkimuksen mukaan tämä määrä voi ollakin liian vähän – ja askelia pitäisi ottaa 5 000 enemmän.
Warwickin yliopiston tutkijat seurasivat 111 postityöntekijää, jotka olivat iältää 40-60-vuotiaita. Noin puolet heistä teki töitä postitoimistossa, kun taas muut jakoivat postia.
Tutkimuksesta uutisoineen Metron mukaan osallistujien painoindeksit, vyötärönympärykset, verensokerin tasot ja kolesteroliprofiilit selvitettiin ennen kuin osallistujat saivat aktiivisuusrannekkeen käyttöönsä viikoksi.
International Journal of Obesity -julkaisussa ilmestyneessä tutkimuksessa paljastui huomattavat erot osallistujien aktiivisuuden määrissä. Metron mukaan osa toimistotyöntekijöistä istui yli 15 tuntia päivässä (koti- ja työolot yhteensä), kun taas postinkantajat eivät istuneet juuri lainkaan vuorojensa aikana.
Eroavaisuudet heijastuivat myös osallistujien yleiseen terveyteen: paljon istuvilla oli korkeammat painoindeksit, suuremmat vyötärönympärykset, huonompi verensokerin kontrolli ja huonompi kolesteroli verrattuna jatkuvasti liikkeellä oleviin osallistujiin. Metron mukaan postinkantajat kävelivät vähintään 15 000 askelta (11 kilometriä) ja olivat paljon terveempiä.
Vaikka tutkimus oli pieni ja eikä osallistujien terveyttä ole pitkällä aikavälillä tutkittu, voi tutkimustuloksista silti tutkijoiden mukaan tehdä sen päätelmän, että ihmisten pitäisi nousta ylös mahdollisimman paljon päivän aikana.
Tutkimusta johtanut lääkäri ja Warwickin yliopiston kansanterveyden tutkija William Tigben mukaan tarvittavan määrää vaatii vaivaa, mutta sen voi saavuttaa kävelemällä reippaasti parin tunnin ajan. Metron mukaan Tigbe suosittelee 30 minuutin kävelyä ennen töitä, toista lounasaikaan ja lukuisia 10 minuutin kävelyhetkiä pitkin päivää.
Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä.
Lähde: Metro
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- 20 ihanaa asiaa, jotka jokaisen naisen pitäisi tehdä ainakin kerran elämässään
- Älä tee näitä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat poikaystäväsi vanhemmat ensimmäistä kertaa
- 5 hyvää syytä, miksi lasta ei kannata hankkia liian nuorena
- 7 salaisuutta, joiden avulla elät onnellista elämää
- 6 yleistä asiaa, joista miehet valehtelevat naisille, koska haluavat tehdä meihin vaikutuksen
- Nämä 10 taitoa jokaisen nelikymppisen miehen pitäisi osata
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi — näin jalkasi kiittävät seuraavana aamuna
- Tässä on pieniä, keskisuuria ja suuria kaluja – pidä huoli, ettet katso näitä työpaikalla
- 5 parasta pukeutumisvinkkiä yli 60-vuotiaalle naiselle
- Vältä syömästä näitä päivänä, jolloin haluat vatsasi pysyvän litteänä
- Haluatko seuraa lakanoiden väliin? Kokeile näitä himokkaita iskureploja
- Näin saat miehen pitämään sinusta – jätät vain tekemättä nämä 21 asiaa
- Sänkykemiat huipussaan! Nämä 4 horoskooppimerkkiä ovat sinun merkillesi sopivimmat seksikumppanit
- Nämä 10 merkkiä paljastavat, että nainen ei ole tyytyväinen sängyssä
- 38 mielenkiintoista kysymystä ystävälle – tulet yllättymään vastauksista
- Jos teet tätä asiaa öisin, voi se pilata parisuhteesi
- Mies haluaa syntymäpäivälahjan, johon vaimo ei voi suostua – törkeä toive
- Ruusujen väreillä ja lukumäärällä on omat merkityksensä – lue, millaisia viestejä lähetät valinnoillasi
- Nämä horoskooppimerkkit eivät sovi yhteen – astrologi selittää, miksi niiden rakkaustarinoita ei ole kirjoitettu tähtiin
- Nämä 8 vaatetta jokainen yli 60-vuotias nainen tarvitsee vaatekaappiinsa