Tutkimus: Liikalihavuus on vaarallisempaa kuin kuntoilun puute

Runsas kuntoilu ei suojaa yhtä hyvin liikalihavia varhaisemmalta kuolemalta.
Vähäisen liikunnan haitallista vaikutusta terveyteen on tutkittu paljon, mutta usein vanhemman väestön keskuudessa. Ruotsalaistutkimus on korjannut tilannetta tutkimalla aerobisen kunnon ja terveyden suoraa yhteyttä nuoremman väestön keskuudessa.
Science Dailyn mukaan tutkijat seurasivat noin 1,3 miljoonaa miestä keskimäärin 29 vuotta tutkiakseen aerobisen kunnon ja kuoleman välistä suhdetta sekä sitä, miten liikalihavuus vaikutti tuloksiin. Aerobista kuntoa tutkittiin pyytämällä osallistujia pyöräilemään kunnes heidän piti väsymyksen takia lopettaa.
Tutkimuksen mukaan korkeimman aerobisen kunnon viidenneksessä olleilla miehillä oli 48 prosenttia alhaisempi riski menehtyä mihin tahansa syyhyn verrattuna alimpaan viidennekseen. Vahvemmat yhteydet löydettiin kuolemissa, joihin liittyi itsemurha ja alkoholin ja huumeiden väärinkäyttöä.
Science Dailyn mukaan yllättäen tutkijat olivat huomanneet vahvan yhteyden alhaisen aerobisen kunnon ja traumaan liittyvien kuolemien välillä. Tutkimusta tehnyt Peter Nordström ei osannut selittää löydöstä.
”Voimme vain spekuloida, mutta geneettiset tekijät ovat voineet vaikuttaa näihin yhteyksiin otettaessa huomioon, että aerobinen kunto on vahvasti geneettisen ohjauksen alla”, hän kommentoi.
Tutkimuksessa arvioitiin myös fat but fit is ok -konseptia (eli lihava, mutta hyvässä kunnossa). Tutkimuksen mukaan normaalipainoiset miehet kuntoilun tasostaan huolimatta omasivat alhaisemman kuolemanriskin verrattuna liikalihaviin yksilöihin, jotka olivat aerobisen kunnon korkeimmassa luokassa.
Tästä huolimatta hyvän kunnon suhteelliset hyödyt voivat olla parempia liikalihavien kohdalla. Mutta kuitenkin tässä tutkimuksessa korkean aerobisen kunnon hyödyllinen vaikutus väheni liikalihavuuden kasvaessa ja äärimmäisen liikalihavilla sillä ei ollut merkitystä lainkaan.
Science Dailyn mukaan vaikka osallistujien oltua vain miehiä ja osallistujia menehtyi suhteellisen varhaisessa vaiheessa, ei tiedot tue väitettä, että ”fat but fit” on suotuisa tilanne.
Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä.
Lähde: Science Daily
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?