Tutkijat: Julkkisten mainostamat syötävät ovat yleensä epäterveellisiä
Harva supertähti päätyy mainoskasvoksi terveelliselle syötävälle tai juotavalle.
Viihdemaailman tähdet päätyvät usein markkinoimaan ja mainostamaan erilaisia ruoka- ja juomatuotteita, mutta se ei tarkoita sitä, että sinun kannattaisi syödä niitä – julkkiksetkaan eivät välttämättä itse nauti mainostamaansa tuotetta. Tutkimuksen mukaan tälle on myös hyvä syy: ne ovat usein epäterveellisiä. NYU Langone Medical Centerin tutkijat perehtyivät ruoka- ja juomamainoksiin, joissa oli mukana artisteja Billboardin vuosien 2013 ja 2014 Hot 100 -listoilta. Julkkiksista eniten listoilla esiintyivät Baauer, will.i.am, Justin Timberlake, Maroon 5 ja Britney Spears ja yhteensä mainoksilla oli 313 miljoonaa katselua YouTubessa. Glamourin mukaan julkkisten mainostamat tuotteet eivät kuitenkaan olleet hyvästä, sillä yksikään ei sisältänyt hedelmiä, vihanneksia tai täysjyvää. Ainoastaan Psyn mainostama Wonderful Pistachio omasi terveelliset ravintoarvot. Suurin osa mainostetuista tuotteista oli makeisia, pikaruokaa, limsaa tai kevytjuomia. Glamourin mukaan 81 prosenttia tuotteista todettiin köyhäksi ravintoaineiden suhteen käyttäen apuna Nutrient Profile Modelia. Julkkisten tuotesopimukset ovat pitkään olleet tapa markkinoida ja mainostaa tuotteita ja sosiaalisen median nousun myötä niiden suosio on kasvanut. Julkkisten mainostamiin tuotteisiin kannattaa suhtautua hieman epäillen, mistä tutkimus on hyvä osoitus. Voit lukea tutkimuksesta lisää täältä. Lähde: GlamourLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Krapula voi vaikuttaa naisten seksihaluihin yllättävällä tavalla – lääkäri kertoo syyn
- Valehtelua, tyhjiä lupauksia ja vastuun välttelyä – nämä 10 tapaa syövät luottamusta
- Nämä 6 asiaa sinkut näkevät eri tavalla kuin parisuhteessa elävät – yksi voi yllättää varatut
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- 70- ja 80-lukujen lapset muistavat nämä 5 asiaa – nykyajan lapsille ne ovat jo vieraita
- Nämä 8 tapaa saavat muut arvostamaan sinua vähemmän
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä