Nämä 8 tapaa saavat muut arvostamaan sinua vähemmän
Se, millaisen kuvan muut meistä saavat, muodostuu usein ihan pienistä asioista. Siitä, miten puhumme toisille, kuuntelemmeko oikeasti ja miten käyttäydymme tavallisissa tilanteissa.
Kaikkia omia tapojaan ei tietenkään itse huomaa. Jokin itselle täysin normaali tapa voi olla toisesta raskas tai ärsyttävä. YourTangon kirjoittaja Sophie Bagheri listasi kahdeksan tapaa, jotka voivat saada muiden arvostuksen karisemaan.
8 tapaa, jotka voivat saada muut arvostamaan sinua vähemmän
1. Kerrot liian henkilökohtaisia asioita liian nopeasti
Avoimuudessa ei ole mitään pahaa, mutta kaikkea ei tarvitse kertoa heti uudelle tuttavuudelle. Jos kerrot jatkuvasti hyvin henkilökohtaisia asioita, toiselle voi tulla vähän vaivaantunut olo.
2. Naurat hermostuneesti melkein kaikelle
Nauraminen tekee keskustelusta mukavaa, mutta jatkuva hermostunut naurahtelu voi hämmentää toista. Hän saattaa jopa miettiä, nauratko jollekin, mitä hän juuri sanoi.
3. Yrität miellyttää kaikkia
Olet aina samaa mieltä, pyytelet pienistäkin asioista anteeksi ja yrität olla kaikille mahdollisimman mukava. Jos sitä tekee liikaa, käytös voi alkaa tuntua epäaidolta.
4. Katsot sivusta, kun joku käyttäytyy huonosti
Jos joku haukkuu, kiusaa tai puhuu toisesta rumasti, kaikkea ei tarvitse vain hyväksyä. Tilanteesta ei tarvitse tehdä isoa numeroa, mutta voit sanoa, ettet pidä sellaisesta puheesta tai vaihtaa puheenaihetta.
5. Et kunnioita toisen rajoja
Jos toinen ei halua puhua jostakin asiasta, sitä ei tarvitse kaivella lisää. Sama pätee muihinkin rajoihin. Kun toinen sanoo ei, sitä pitäisi kunnioittaa.
6. Kalastelet kehuja
Jos vähättelet itseäsi jatkuvasti siinä toivossa, että toinen kehuisi sinua, tapa alkaa helposti ärsyttää. Kaveria on mukava kannustaa, mutta kukaan ei halua joutua vakuuttelemaan jatkuvasti, kuinka hyvä toinen on.
7. Selität asioita kuin tietäisit aina paremmin
Jos selität jatkuvasti asioita kaikkitietävänä tai oletat toisen tarvitsevan neuvojasi, vaikutat helposti ylimieliseltä.
8. Olet eri mieltä ihan vain väittelyn vuoksi
Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, eikä pidäkään. Mutta jos haastat muiden mielipiteet ihan vain saadaksesi väittelyn aikaan, seura alkaa nopeasti tuntua raskaalta.
Näihin tapoihin voi sortua kuka tahansa, eikä yksi huono keskustelu tietenkään kerro ihmisestä kaikkea. Jos jokin kohta kuitenkin kuulosti tutulta, seuraavalla kerralla voi kokeilla toimia vähän toisin. Usein jo se, että kuuntelee toista ja antaa hänelle tilaa, tekee keskustelusta paljon mukavamman.
Lähde: Your Tango
Lue myös:
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä oireita lapsella ei pidä jäädä seurailemaan – happomyrkytys johtaa hoitamattomana kuolemaan