Syö tätä päivittäin – se voi hidastaa aivojen ikääntymistä yli vuosikymmenellä

Salaattien syöminen on hyvästä aivoillesi.
Jos haluat pitää mielesi nuorempana, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että syö salaattia päivittäin. Marie Claire kertoo tutkimuksen selvittäneen, että vähintään yhden annoksen vihreitä lehtivihanneksia, kuten lehtikaalia, pinaattia ja lehtisalaattia, päivässä syöneillä tapahtuu laskua hitaammin muistitesteissä ja kognitiivissa taidoissa.
Neurology-journalissa julkaistua tutkimusta tehneen Martha Clare Morrisin mukaan vaikutus vastaa sitä, että olisi mieleltään 11 vuotta nuorempi kuin he, jotka eivät syö tällaisia vihanneksia säännöllisesti.
Yhdysvaltain Chicagossa sijaitsevan Rush University Medical Centren tutkimuksessa seurattiin viiden vuoden ajan 960 ihmistä, jotka olivat keskimäärin iältään 81-vuotiaita. Osallistujia pyydettiin laittamaan ylös miten usein he söivät tiettyjä ruokia ja heidän ajattelu- ja muistitaitojaan testattiin vuosittain.
Vaikka kaikkien osallistujien tulokset laskivat ajan mittaan, laskivat ne hitaammin niillä osallistujilla, jotka söivät enemmän salaattia.
”Päivittäisen lehtivihannesannoksen lisääminen ruokavalioon voi olla simppeli tapa edistää aivojen terveyttä”, Morris totesi tiedotteessa.
Hän kuitenkin muistuttaa, että tulokset eivät todista, että vihreiden lehtivihanesten syöminen hidastaa aivojen ikääntymistä, mutta tutkimus osoittaa kytköksen.
”Tutkimus ei voi jättää pois laskuista muita syitä kytkökselle”, Morris sanoi.
Tutkimus keskittyi iäkkäämpiin aikuisiin, joista suurin osa oli valkoihoisia, joten tulokset eivät välttämättä päde nuorempiin tai muun ihonvärin omaaviin. Morrisin mukaan tulokset pitääkin vahvistaa eri väestöryhmillä ja satunnaisten kokeilujen kautta, jotta voidaan muodostaa syy-seuraus-suhde.
Vihannekset ovat kuitenkin osa terveellistä ruokavaliota ja tämäkin tutkimustulos on yksi hyvä syy lisää pitää huolta, että vihreitä lehtivihanneksia syö säännöllisesti.
Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä.
Lähde: Marie Claire
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Äiti, tunnetko jatkuvaa syyllisyyttä? Näin voit helpottaa oloasi
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Miehet rakastavat, kun nainen tekee nämä 10 asiaa – teetkö sinä?
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne