Ruokakuville kuolaaminen somessa voi saada painosi nousemaan
Herkulliselta näyttävät ruokakuvat voivat saada sinut syömään liikaa.
Sosiaalinen media pursuaa ruokakuvia ja televisiosta tulee jatkuvasti erilaisia ruokaohjelmia, joiden katsomisella voi olla vaikutusta painoosi; kiloja lisäävässä mielessä. Brain and Cognition -journalissa julkaistun tutkimuskatsauksen mukaan miellyttävän ruoan näkeminen stimuloi himoa syödä, vaikka sinulla ei olisi nälkä. Tämä taas nostaa todennäköisyyttä syödä liikaa. Niin sanotun ruokapornon katsominen aiheuttaa fysiologisen reaktion; sylkeä erittyy ja insuliinitasot nousevat, joten kehosi valmistautuu ruokaan, jota se ajattelee saavansa pian sisuksiinsa. Brittilehti Metron mukaan tutkijat uskovatkin sen johdosta ruokapornon runsaan tarjonnan vaikuttavan suuresti liikalihavuuteen. Varsinkin Instagramissa julkaistujen ruokakuvien ollessa suuressa suosiossa, on ympärillä jatkuvasti kuvia herkullisista syötävistä, mikä vaikeuttaa kuvitellun nälän aiheutavien ärsykkeiden välttämistä. Pelkästään pysyttely pois somesta ei auta välttymään kiusauksilta, sillä ruokapornoa on kaikkialla televisiosta lehtien mainoksiin. Metron mukaan paras tapa toimia onkin tiedostaa ongelma ja muistuttaa itseäsi, että kun näet jotain herkullista syötävää, ei sinulla itselläsi välttämättä ole silloin nälkä, vaikka ruokakuvaa kuolaisitkin. Lähde: MetroLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Miehet jätetään usein näistä syistä – ero tulee monelle täysin puskista
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- ”Tavalliselta” niskajumilta tuntuva oire voi kertoa aivopaineen noususta
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- 25 asiaa, joille kannattaa sanoa “ei” ennen avioliittoa
- Ällöttävä fakta: 40 % pesee tämän vaatteen vain kerran vuodessa
- Oletteko olleet kihloissa näin kauan? Se voi olla huono merkki parisuhteelle
- 7 merkkiä, jotka kertovat että vaimosi on todellinen aarre
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista