Roosa nauha keräsi ennätystuoton syöpätutkimukselle: 3 miljoonan euron tavoite meni heittämällä rikki!

Roosa nauha -keräys nousi viime vuonna Suomen suurimmaksi hyväntekeväisyyskeräykseksi.
Torstaina 4. helmikuuta vietetään Maailman syöpäpäivää. Päivän alla on saatu hyviä uutisia suomalaisen syöpätutkimuksen kannalta: Syöpäsäätiön vuoden 2020 Roosa nauha -keräys teki ennätystuoton syöpätutkimukselle ja rikkoi selvästi säätiön asettaman 3 miljoonan euron keräystavoitteen.
Roosa nauha -keräys tuotti huimat yli 4,2 miljoonaa euroa kotimaiselle syöpätutkimukselle sekä sairastuneiden tukemiseen. Varoja kertyi lähes 1,5 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2019.
”Kotimaiselle syöpätutkimukselle kerättiin huikea ennätyspotti ja suomalaiset näyttivät olevansa maailman välittävin kansa. Kiitos saavutuksesta kuuluu nauhaa kantaneille, lahjoittajille, yhteistyökumppaneille sekä kannatustuotteita ostaneille tukijoillemme”, Syöpäsäätiön varainhankintajohtaja Sari Meller kiittelee.
”Historiallinen potti ohjataan nopeasti eteenpäin syöpätutkijoille”, hän kertoo.
”Epävarmat ajat yhdistävät”
Suurin osa ennätystuotosta kertyi rintanauhojen ja kampanjatuotteiden myynnistä. Muusikko Juha Tapion suunnittelemia nauhoja ja rannekkeita myytiin lähes 420 000 kappaletta ja yhteistyökumppaneiden Roosa nauha -tuotteita yli 6 miljoonaa kappaletta.
Lisäksi huippusuositun Roosa nauha Tanssii Tähtien kanssa -livelähetyksen aikana kertyi kertalahjoituksia yli 900 000 euroa. Kaikkiaan lahjoituksia kertyi ennätykselliset 4,25 miljoonaa euroa.
”Epävarmat ajat yhdistävät meitä toisiimme entistä lujemmin ja herättävät meidät auttamaan toisiamme siinä missä pystymme. Kyllähän se innosti ja lämmitti nähdä, että ihmiset lähtivät mukaan keräykseen”, Juha Tapio iloitsee.
Roosa nauha -keräyksen järjestävä Syöpäsäätiö on Suomen suurin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja, ja säätiö saa varansa yksinomaan lahjoituksista. Julkinen rahoitus syöpätutkimukseen on riittämätöntä ja yksityiset säätiöt ovat tutkijoille yhä tärkeämpi rahoituslähde.
Tukea kaikkien syöpien tutkimukseen
Roosa nauha -keräys on tullut tutuksi hyväntekeväisyyskampanjana rintasyövän ja gynekologisten syöpien tutkimuksen hyväksi, mutta keräys uudistui viime syksynä. Roosa nauha -tuottoja ei kohdisteta enää minkään tietyn syöpätyypin tutkimukseen, vaan niillä tuetaan kotimaista syöpätutkimusta laajasti.
Syöpäsäätiö jakoi vuonna 2020 tutkimusapurahoina lähes 6,5 miljoonaa euroa 80 tutkijalle tai tutkimusryhmälle.
”Todella upeaa, että suomalaiset ovat ottaneet syöpätutkimuksen tukemisen sydämen asiakseen ja seisovat meidän tutkijoiden rinnalla työssä syöpää vastaan”, yksi keräyksen kasvoista, Roosa nauha -suurapurahalla rintasyöpää tutkiva professori Johanna Ivaska Turun yliopistosta sanoo.
Roosa nauha -keräystuotoilla tuetaan myös Syöpäjärjestöjen neuvontapalvelua, joka antaa periytyvyysneuvontaa. Neuvontapalvelu auttaa vuosittain yli 6 500 avuntarvitsijaa puhelimitse sekä sähköpostin ja chatin välityksellä.
Lisätietoa Roosa nauha -keräyksestä löydät kampanjan omilta sivuilta täältä ja voit lukea lisää Syöpäsäätiöstä sekä tukea sen toimintaa täällä. Maailman syöpäpäivästä löydät lisätietoa päivän omalta sivulta englanniksi sekä Syöpäjärjestöjen sivuilta.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 10 pientä arkista tekoa, joiden avulla mies pitää naisen tyytyväisenä
- 9 vinkkiä, joilla saat miehesi innostumaan yhteen muutosta
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne