Puolukkamehu voi alentaa kohonnutta verenpainetta ja parantaa verisuonten toimintaa
Puolukkamehu alensi kohonutta verenpainetta rotilla ja kokeellisten tutkimusten perusteella voidaan edetä tutkimuksiin terveillä henkilöillä.
Kokeellisen tutkimuksen mukaan pitkäaikainen puolukkamehun juonti alentaa kohennutta verenpainetta ja parantaa verisuonten toimintaa. Tämä ilmenee elintarviketieteiden maisteri Anne Kivimäen tekemästä väitöstutkimuksesta Helsingin yliopistossa.
Epidemiologisissa tutkimuksissa on havaittu, että runsaasti polyfenoleita sisältävät ruoat alentavat sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Esimerkiksi puolukka, mustikka, karpalo ja mustaherukka ovat erinomaisia polyfenolien lähteitä.
Kivimäen väitöstutkimuksessa selvitettiin kylmäpuristetun puolukka-, karpalo- ja mustaherukkamehun vaikutuksia rotilla, joista osalla oli geneettisesti korkea verenpaine. Rotat saivat mehuja 8–10 viikon ajan.
Tutkimuksessa selvisi, että laimea puolukkamehu alensi merkittävästi jo koholla ollutta verenpainetta ja enemmän polyfenoleita sisältänyt mehu paransi verisuonten heikentyneen toiminnan terveiden suonten tasolle. Mehu ei estänyt eläinkannalle tyypillistä iän mukaista verenpaineen kohoamista.
”Puolukkamehu ei korvaa lääkehoitoa, mutta se on hyvä ravitsemuksellinen lisä”, Kivimäki kertoo tiedotteessa.
Muilla marjamehuilla ei yhtä selkeitä vaikutuksia
Kohonnut verenpaine, verisuonten toimintahäiriöt sekä niihin liittyvä matala-asteinen tulehdus koskettavat suurta osaa suomalaisista. Ravinnolla on lääkehoidon ohella keskeinen merkitys näiden sairauksien hallinnassa.
Helsingin yliopiston tiedotteen mukaan puolukkamehu esti matala-asteiseen tulehdukseen liittyvien geenien ilmentymistä valtimossa. Muilla marjamehuilla ei nähty yhtä selkeitä vaikutuksia.
Vaikutusten taustalla ovat luultavasti matala-asteisen tulehduksen väheneminen sekä mekanismit, jotka liittyvät verenpaineen säätelyn keskeiseen tekijään, reniini-angiotensiinijärjestelmään, ja paikallisesti verisuonia laajentavan typpioksidin saatavuuteen.
”Näiden kokeellisten tutkimusten perusteella voidaan edetä vertaileviin kliinisiin tutkimuksiin terveillä henkilöillä, joiden verenpaine on hieman koholla, ja joille suositellaan ravitsemus- ja elintapaohjeita, mutta ei vielä lääkehoitoa”, Kivimäki sanoo.
LUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi