Parhaimmat laihdutusvinkit koottiin yhteen

Nämä ovat kiinnostavimmat tieteeseen ja tutkimukseen pohjautuvat laihdutusvinkit.
Laihdustusvinkkejä on julkaistu paljon. Alle on koostettu niistä parhaimmat, jotka kannattaa pitää mielessä.
Muista nämä:
1. Täyttävä aamupala
Tästä uusi lemppariaamiainen ensi vuodelle: kaurapuuro pitää mahasi täynnä ja sinut tyytyväisenä pidempään kuin esimerkiksi murot. Kaurapuuron paremmuudesta kerrottiin tutkimuksessa marraskuussa.
2. Osta terveellisemmät ostokset kaupasta ajattelematta asiaa
Älä mene ruokaostoksille, kun olet nälkäinen. Tutkimuksissa on todettu, että jos olet kaupassa nälkäisenä, ostat todennäköisemmin runsaasti kaloreita sisältäviä ruokia.
3. Arvioi herkut pakkauksen perusteella
Aiemmin kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan läpinäkyvässä pakkauksessa olevia herkkuja ei kannata syödä. Läpinäkyvä pakkaus saa syömään herkkua enemmän kuin läpinäkymätön pakkaus.
4. Hillitse hieman ”syö niin paljon kuin jaksat” -ruokailua
Oletko suuntaamassa syömään buffetiin? Syö ennen sitä hieman hedelmiä. Tutkimuksen mukaan hedelmien syöminen ennen buffetiin menoa voi auttaa saamaan lautaselle terveellisempää syötävää buffetin tarjonnasta.
5. Nuku hyvin
Tutkimuksen mukaan unenlaadulla on väliä painoa pudottaessa. Sen lisäksi, että unta täytyy saada tarpeeksi, täytyy unenlaadunkin olla hyvä.
6. Valitse makeiset fiksusti
Haluatko hillitä karkkien syömistäsi? Syöt niitä todennäköisesti vähemmän, jos ne ovat yksittäin kääreissä tai tarjoillaan ottimilla, ilmeni eräästä tutkimuksesta.
7. Hanki tukiryhmä
Tutkimuksen mukaan painon pudottaminen onnistuu paremmin, jos yksin laihduttamisen sijaan laihduttaakin ryhmässä.
8. Herää säännöllisesti samaan aikaan
Laita kellosi soimaan samaan aikaan joka päivä, sillä siitä on apua laihduttamisessa. Kerroimme aiemmin tutkimuksesta, jonka mukaan naisilla, jotka heräävät eri aikoihin eri päivinä, on enemmän rasvaa kehossaan.
9. Kuvita ruokasi
Tutkimuksen mukaan kuvan katsominen vähäkalorisesta ruoasta voi auttaa syömään vähemmän silloin, kun laihduttaa.
Lähde: Women’s Health
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 10 pientä arkista tekoa, joiden avulla mies pitää naisen tyytyväisenä
- 9 vinkkiä, joilla saat miehesi innostumaan yhteen muutosta
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne