Näin ujutat lisää liikuntaa päivääsi – 10 helppoa vinkkiä
Ajatuksella tehty kuntoilu ei ole sama asia kuin lupa laiskotella loppupäivä liikkumatta.
Jos olet käynyt jo lenkillä, salilla, uimassa, rymäliikuntatunnilla tai vaikkapa tehnyt kotioloissa treenin dvd:n avulla, on helppo ajatella, että sen päivän osalta kuntoilut on tehty. Loppupäivälle olisi kuitenkin hyvä ujuttaa sekaan hieman lisäliikuntaa. Mind Body Greenin mukaan mitä enemmän liikut päivän aikana, sen parempi. Niinpä päivän aikana ajatuksella tehty kuntoilu ei ole sama asia kuin laiskotella loppupäivä liikkumatta. Alle on listattu muutamia hauskoja ja helppoja tapoja sisällyttää lisää liikuntaa päivääsi. 1. Tee kyykkyjä samalla, kun peset hampaasi. 2. Älä käytä enää hissiä, vaan mene portaita. 3. Tee kodistasi yökerho ja laita lempimusiikkisi soimaan ja tanssi sydämesi kyllyydestä. 4. Siivoa tarmokkaasti. Käytä koko kehosi voimaa tahrojen jynssäämiseen ja liioittele liikkumistasi siivotessasi. 5. Puhelimessa puhuessasi nouse päkiöillesi ja jännitä pohkeitasi. 6. Seiso enemmän kuin istut – pitkin päivää. 7. Tee lankkuja mainoskatkojen aikana. 8. Käytä kaupassa koria kärryjen sijaan aina, kun mahdollista ja parkkeeraa autosi hieman kauemmaksi ovelta. 9. Hypi hyppynarulla tai käytä hulavanteita. 10. Mene leikkikentälle ja päästä sisäinen lapsesi irti. Lähde: Mind Body GreenLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos