Näin teet aamuistasi stressittömämpiä – viisi helppoa tapaa

Tuntuuko sinusta, että olet aamutoimissasi aina yhden askeleen jäljessä ja hermot ovat kiristyneet jo ennen kotiovesta poistumista?
Jos jokainen aamu on uusi kamppailu, voi näiden tapojen omaksumisesta olla paljon hyötyä!
1. Odota 30 minuuttia ennen kuin tarkistat sähköpostisi.
Aloita aamu keskittymällä yhteen, helppoon tehtävään, joka vaatii keskittymistä. Tähän tarkoitukseen sopii erinomaisesti esimerkiksi kahvinkeitto. Keskity siihen alusta loppuun, äläkä tee samaan aikaan muuta. Päivää ei kannata aloittaa poukkoilemalla jo ensimmäisistä minuuteista alkaen monien asioiden välillä. Parasta on, jos voit odottaa sähköpostien tarkastamisen ja vastaamisen kanssa siihen saakka, kunnes olet työpisteelläsi. Voit myös kokeilla samaa muidenkin kuin sähköpostiviestien kanssa.
2. Tee asiat edellisenä iltana.
Ne ihmiset, joilla on hommat aina hanskassa, tekevät asioita etukäteen. Monet aamua helpottavat askareet voi tehdä tai ainakin valmistella johonkin pisteeseen edellisenä iltana. Valmista aamupala valmiiksi jääkaappiin, asettele päivän vaatteet tuolille, laita laukku odottamaan eteiseen. Kun teet näin, voit nukkua hieman pidempään, etkä näytä töissä siltä, että olisit juuri hetkeä aiemmin tipahtanut sängystä. Tiedätkö ihmiset, jotka tekevät kaiken edellä mainitun ja leipovat sunnuntai-iltana vielä korvapuustit pakkaseen seuraavan viikon kahvitunteja varten? Älä kadehdi ja vihaa heitä, vaan ota itseäsi niskasta kiinni ja ole samanlainen.
3. Pukeudu ensin.
Kaikki haluavat lorvia aamuisin yöasuissaan mahdollisimman pitkään. Naisilla kuitenkin asuvalintaan liittyvät pulmat ovat niitä, jotka aiheuttavat eniten viivästyksiä ja paniikkia heräämisen ja töihin ehtimisen välillä. Kuten lapsena ensimmäistä koulupäivää varten, ala laittamaan vaatteet asusteineen valmiiksi tuolille edellisenä päivänä.
4. Muuta nukkumistapojasi.
Miksiköhän olet hereillä vielä kahdelta yöllä? Todennäköisesti et anna mielellesi ja kehollesi aikaa rauhoittua tarpeeksi yötä vasten ennen nukkumaanmenoa. Vältä television katselua tai sosiaalisen median selaamista myöhään illalla. Valoa hohkavien näyttöjen katselu vaikeuttaa unensaantia ja tekee aamuisesta olostakin mälsän. Aloita näyttö-paasto tuntia ennen toivottua nukahtamisaikaa ja tartu sen sijaan kiinnostavaan kirjaan tai lehteen (niin kuin todennäköisesti tapasit tehdä lapsenakin).
5. Luo itsellesi rutiini ja pysyttele siinä.
Kun luot itsellesi edellä mainituista asioista hyväksi havaitun ja toimivan rutiinin ja pysyttelet siinä joka päivä, et todennäköisesti menetä ajantajuasi aamuisin. Tämä taas vähentää stressiä ja kiirettä huomattavasti. Kahvinkeitto, suihku, pukeutuminen, kahvinjuonti, ulos asunnosta. Näin helppoa se voi olla!
Lähde: Shape
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?