Kuntoile aamun sijaan myöhemmin päivän aikana – muistisi kiittää

Kuntoilemalla myöhemmin voit muistaa paremmin päivän aikana oppimiasi asioita.
Moni asia puhuu aamulla kuntoilun puolesta: aineenvaihdunta käynnistyy, se valmistaa suoriutumaan kunnialla edessä olevasta päivästä ja aamutreenin jättää epätodennäköisemmin väliin – pitkän työpäivän jälkeen sohva kun voi helposti olla juoksumattoa kutsuvampi.
Tutkimuksen mukaan myöhemmin päivällä tehtävässä kuntoilussa on kuitenkin omat etunsa. Women’s Healthin mukaan tutkijat selvittävät, että kuntoilemalla neljä tuntia sen jälkeen, kun on oppinut jotain, jää opittu asia paremmin mieleen.
Current Biology -journalissa julkaistua tutkimusta varten 72 ihmistä pyydettiin tekemään muistiin liittyviä tehtäviä noin 40 minuutin ajan. Tämän jälkeen osa osallistujista teki kuntopyörällä 45 minuutin HIIT-treenin, kun taas osa teki sen neljä tuntia myöhemmin ja osa ei ollenkaan.
Kun tutkijat tapasivat osallistujat uudelleen kaksi päivää myöhemmin, muistivat neljä tuntia muistitehtävien jälkeen kuntoilleet paremmin oppimansa asiat kuin muut ryhmät.
Tutkijat eivät ole varmoja, miksi myöhempi kuntoilu vaikutti tällä tavoin, mutta tulivat kuitenkin lopputulokseen, että sopivasti aikataulutettu kuntoilu voi parantaa pitkäaikaista muistia. Eli jos sinun täytyy painaa mieleesi jotain, jonka opit heti lounaan jälkeen, lähde vaikkapa lenkille kello 17 aikaan.
Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!