Koetatko treenata timmimmän pepun, mutta tuloksia ei näy? 6 syytä, mistä se voi johtua

Fitness-asiantuntija listasi syitä, miksi et ole saanut vielä haluamiasi tuloksia yrityksistä huolimatta.
Monet naiset ympäri maailman ovat innostuneet takapuolen treenaamisesta tavoitteena tehdä omastaan pyöreämpi ja timmimpi. Pyöreän pepun hankkiminen ei välttämättä ole helppoa ja toisinaan kovasta työstä huolimatta tuloksia ei näy.
Brittilehti Metron mukaan ei kuitenkaan kannata luovuttaa, sillä tulosten puuttumiselle voi olla selitys. Fitness-asiantuntija Laura Williams listasi kuusi virhettä, joita saatat tehdä, ja ne pitävät sinut pois tavoitteestasi.
Lue alta Williamsin neuvot.
1. Keskityt vain 1-2 harjoitukseen
Voi tuntua järkevältä keskittyä tekemään niitä harjoituksia, joiden uskot olevan tehokkaimpia, mutta se ei ole näin yksinkertaista. Onkin syytä harjoittaa suurempaa aluetta pakaroista, jotta tuloksia syntyy.
”Timmi peppu on muutakin kuin kyykkyjen ja askelkyykkyjen ansiota”, Williams kertoi.
”Nämä ovat mahtavia alavartalon liikkeitä, mutta koko pakaralihaksen alueen kattamiseksi on syytä tehdä myös näiden variaatioita, kuten tekemällä askelkyykkyjä sivulle tai lantionnostoja niin, että toinen jalka on pois lattiasta”, hän neuvoi.
Vaihtelu kuntoilussa on tarpeen myös siksi, ettet kyllästy ja luovuta – omaa treeniä kannattaakin aina ”maustaa” hieman.
2. Aliarvioit geeniesi rajoitteet
Toisilla on luonnostaan pyöreä takamus, toisilla ei. Jos kuulut jälkimmäiseen joukkoon, joudut tekemään vain enemmän töitä, mutta ei kannata vaipua epätoivoon.
”On mahdollista, että pakaralihaksesi reagoivat hyvin hyvään kunto-ohjelmaan. Etenkin jos et ole haluton lisäämään painoja perinteisiin liikkeisiin”, Williams sanoi.
3. Ruokavaliosi on vääränlainen
Ruokavaliolla on paljon merkitystä, kun haluat muokata kehoasi – olipa kyse sitten takapuolen muokkaamisesta tai vatsamakkaroiden karistamisesta.
”Terveellinen ruokavalio liittyy siihen. Kun saat runsaasti ravintoaineita samalla, kun seuraat annoskokoja ja teet riittävästi vaihtelevaa cardiotreeniä, sen pitäisi auttaa”, Williams vinkkasi.
Metron mukaan hän suosittelee erityisesti soutamista, uimista ja ylämäkeen juoksua hyvinä tapoina polttaa rasvaa takapuolesta.
4. Et harjoita pakaroitasi ollessasi liikenteessä
Älä jätä kuntoilua vain salin seinien sisälle, vaan tee sitä pitkin päivää. Mahdollisuudet ovat loputtomat – voit treenata niitä töissä tai esimerkiksi linja-autoa odottaessa.
Williamsin mukaan voit esimerkiksi työpisteen äärellä jännittää pakaroitasi tai tehdä seisomaan nousua tuolille esimerkiksi puistonpenkin avulla.
5. Jätät voimaharjoittelun vähälle huomiolle
Jos keskityt vain cardioon ja jätät voimaharjoittelun pois, voi se selittää, miksi tuloksia ei näy.
”Jos sinulla ei ole luonnostaan lihaksikasta takamusta, on mahdollista, että joudut ystävystymään painojen kanssa”, Williams sanoi.
Metron mukaan Williams suosittelee yhdistelmää harjoituksista, jotka harjoittavat useita lihasryhmiä kerralla.
6. Ajattelet, että timmin takamuksen pitäisi näyttää siltä kuin olet nähnyt Instagramissa
Sosiaalinen media voi inspiroida kuntoilemaan, mutta kannattaa muistaa, ettei kaikki siellä nähty ole aitoa – kuvakulmat ja kuvankäsittelyohjelmat voivat vaikuttaa siihen, miltä ihmiset kuvissa näyttävät ja monet bloggaajat ovatkin somessa osoittaneet, kuinka helppoa on luoda valheellinen kuva.
”Kuvankäsittelyohjelma tekee muutakin kuin silottaa yksittäisen rypyn ja lisää kivaa valoa”, Williamskin varoitteli Metrolle.
”Suurin osa netissä nähdyistä kauneusvirheettömistä takamuksista saa kiittää muutakin kuin treeniä”, hän muistutti.
Metron mukaan ei kannatakaan siis joutua paniikkiin, sillä Instagramista bongatut peput voivat hyvinkin näyttää samalta kuin omasi näyttäisi samaisen filtterikäsittelyn jälkeen.
Lähde: Metro
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?