Juotko kolme kuppia kahvia päivässä? Se lisää migreenikohtauksen riskiä
Myös muilla kofeiinia sisältävillä juomilla on samankaltainen vaikutus.
Liiallinen kahvin ja muiden kofeiinipitoisten juomien nauttiminen on yhteydessä suurempaan riskiin saada migreeni, ilmenee American Journal of Medicinessä julkaistusta tutkimuksesta. Tutkimuksessa yhdysvaltalaistutkijat arvioivat kofeiinia sisältävien juomien roolia mahdollisena migreenin laukaisevana tekijänä.
The Independent kertoo tutkijoiden selvittäneen, että migreeniä kokevilla 1-2 annosta kofeiinia sisältävää juomaa, kuten kahvia, colaa ja teetä, ei ollut kytköstä pääkipuihin kyseisenä päivänä. Jos tällaisia juomia joi kuitenkin kolme tai enemmän, oli se yhteydessä korkeampaan todennäköisyyteen saada migreeni sinä päivänä tai seuraavana päivänä.
Terveyskirjaston mukaan migreenissä on sykkivä, toispuolinen kova tai kohtalainen pääkipu, johon liittyy pahoinvointia ja oksentelua sekä valo- ja hajuherkkyyttä. Migreeniä esiintyy yhdellä kymmenestä aikuisesta ja naisilla kolme kertaa yleisemmin kuin miehillä.
27 prosentin mahdollisuus migreeniin
Harvardin yliopiston kahden opetussairaalan (Beth Israel Deaconess Medical Center ja Brigham and Women’s Hospital) sekä Harvard T.H. Chan School of Public Health -laitoksen tutkimuksessa 98 aikuista täytti elektronista päiväkirjaa joka aamu ja ilta vähintään kuuden viikon ajan. Päivittäin he kertoivat nauttimiensa, kofeiinia sisältävien kahvin, teen, virvoitus- ja energiajuomien määrän.
Lisäksi osallistujat täyttivät kahdesti päivässä päänsärkyraportit, johon merkitsivät migreenin alkamisen, keston, voimakkuuden ja käytetyn lääkityksen edellisen päiväkirjan merkinnän jälkeen. Osallistujien täytyi myös kertoa tietoa muista yleisistä migreenin laukaisevista tekijöistä, kuten lääkityksestä, alkolijuomien nauttimisesta, aktiivisuustasoistaan, masennusoireistaan, psykologisesta stressistä, unirytmistä ja kuukautiskierrosta.
The Independentin mukaan tutkijat vertasivat yksilöiden migreenien esiintyvyyttä päivinä, jolloin he olivat nauttineet kofeiinipitoisia juomia niihin päiviin, kun migreeniä esiintyi ilman kofeiinipitoisia juomia. Tuloksista ilmeni, että kolme kofeiinia sisältävää juomaa nauttineilla oli 27 prosentin mahdollisuus saada migreeni sinä päivänä.
Päänsärkyä viitenä päivänä kuukaudessa
Tutkimuksen perustiedot osoittavat, että osallistujat tyypillisesti kokivat keskimäärin viidesti kuukaudessa päänsärkyä. 66 prosenttia osallistujista yleensä nautti 1-2 annosta kofeiinia sisältäviä juomia päivässä.
Päätutkija Elizabeth Mostofskyn mukaan kofeiinin rooli suhteessa migreeniin on erityisen monimutkainen, koska se voi laukaista migreenikohtauksen, mutta myös auttaa kontrolloimaan oireita.
”Kofeiinin vaikutus riippuu sekä annoksesta että tiheydestä, mutta koska on ollut vain muutamia seurantatutkimuksia migreenipäänsäryn välitömästä riskistä kofeiinipitoisten juomien nauttimisen jälkeen, on vain rajoitetusti todisteita ravitsemussuositusten muotoiluun ihmisille, joilla on migreeniä”, Mostofsky sanoi.
Voit tutustua tutkimukseen lisää täällä.
Lähde: The Independent
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Miehet jätetään usein näistä syistä – ero tulee monelle täysin puskista
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- ”Tavalliselta” niskajumilta tuntuva oire voi kertoa aivopaineen noususta
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista
- Anopin erikoinen tapa säästää tyhjät vessapaperirullat paljastui – helpottaa siivousta kummasti