Tee päivittäin hidas kävelylenkki – sillä voi olla merkittävä vaikutus terveyteesi
Paikoillaan oleminen tuntikausien ajan lisää kuolemanriskiä, kun taas jopa hitaalla kävelylenkillä voi jo auttaa laskemaan varhaisen kuoleman riskiä.
Liikunnan vaikutusta terveyteen ja elinikään on tutkittu runsaasti, ja yhden tutkimuksen mukaan liikunnan terveyshyödyt voi saada jo ilman pitkää hikitreeniäkin. The Independentin mukaan minkä tahansa intensiteetin liikunta voi vaikuttaa todennäköiseen elinikään – eli jopa hidas kävelylenkki päivittäin auttaa.
Tiedotteen mukaan BMJ-journalissa (entinen British Medical Journal) julkaistiin selviä todisteita siitä, että runsaampi liikunta – sen intensiteetistä huolimatta – on kytköksissä alhaisempaan varhaisen kuoleman riskiin keski-ikäisillä ja iäkkäämmillä ihmisillä.
Tutkimuksessa ilmeni lisäksi, että paikoillaan olo, kuten istuminen, 9,5 tuntia tai pidempään päivässä on kytköksissä suurempaan kuolemanriskiin. Tähän aikaan ei lukeudu nukkumiseen käytetty aika.
Istu vähemmän, liiku enemmän ja useammin
Professori Ulf Ekelundin johtamassa tutkimuksessa verrattiin erilaisen intensiteetin liikunnan vaikutusta. Vertailussa oli kevyt liikunta, kuten hidas kävely tai kevyet askareet ruoanlaitosta tiskaamiseen, kohtalainen liikunta reippaasta kävelystä imurointiin ja ruohonleikkuuseen sekä raskaampi liikunta juoksulenkeistä painavien asioiden kantamiseen.
Tutkimuksessa käytettiin tietoja kahdeksasta tutkimuksesta, joihin osallistui vähintään 40-vuotiaita (keski-ikä oli 62 vuotta) ihmisiä yhteensä 36 383. Osallistujien aktiivisuustaso jaettiin neljään ryhmään vähiten aktiivisesta eniten aktiiviseen ja heitä seurattiin keskimäärin 5,8 vuotta.
Seuranta-ajan aikana 2 149 osallistujaa kuoli. Huomioituaan muut mahdolliset vaikuttavat tekijät, tutkijat totesivat, että mikä tahansa liikunnan muoto, intensiteettiin katsomatta, oli kytköksissä merkittävästi alhaisempaan kuolemanriskiin.
Suurin lasku kuolemanriskissä (noin 60-70 prosenttia) oli vähiten aktiivisten ja eniten aktiivisten osallistujien välillä. The Independentin mukaan tutkijat ehdttavat, että julkisen terveyden viestinä pitäisikin olla yksinkertaisesti ”istu vähemmän ja liiku enemmän ja useammin”.
Voit lukea tutkimuksesta lisää täällätai tutustua koko tutkimukseen täällä.
Lähde: The Independent
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?