Ihailetko isoja rintoja? Isorintaisten naisten kokemukset saavat sinut takuulla toisiin ajatuksiin
Isoja rintoja saatetaan ihailla ja jopa kadehtia. Joku saattaa haaveilla suuremmasta kuppikoosta ja ajatella, että isorintaisen on helppo näyttää hyvältä vaatteessa kuin vaatteessa.
Mutta miltä asia tuntuu silloin, kun suurten rintojen kanssa elää joka päivä?
HuffPost kysyi 22 naiselta, millaista elämä isojen rintojen kanssa oikeasti on. Osa kertoi rakastavansa rintojaan, mutta monen vastauksissa toistuivat myös aivan samat arkiset ongelmat.
Kyse ei ole pelkästään siitä, miltä rinnat näyttävät. Ne voivat vaikuttaa pukeutumiseen, liikkumiseen ja jopa siihen, miten muut ihmiset käyttäytyvät sinua kohtaan.
Näistä asioista moni isorintainen nainen on saanut tarpeekseen
1. Sopivien rintaliivien löytäminen voi olla työn takana
Kun kuppikoko kasvaa, sopivia vaihtoehtoja voi olla vaikeampi löytää. Useampi nainen kertoi myös rintaliivien olevan kalliita, ja erityisesti kauniiden sekä samalla hyvin istuvien mallien löytäminen voi olla hankalaa.
2. Vaatteet eivät istu niin kuin haluaisit
Tavallinen napillinen paita voi irvistää rintojen kohdalta, ja muuten sopivasta vaatteesta voi joutua ottamaan suuremman koon vain rintojen takia. Myös olkaimettomien vaatteiden ja uimapukujen löytäminen nousi kokemuksissa esiin.
3. Selkä, hartiat ja niska voivat kipeytyä
Tämä oli yksi vakavammista ja useimmin toistuvista ongelmista. HuffPostin haastatteleman plastiikkakirurgi Melissa Doftin mukaan suurten rintojen vuoksi vastaanotolle hakeutuvat potilaat kertovat muun muassa niska- ja selkäkivuista sekä rintaliivien olkainten jättämistä painaumista hartioissa.
4. Liikkuminen voi tuntua epämukavalta
Juokseminen, hyppiminen ja muu vauhdikas liikunta voivat olla hankalia, jos rinnat liikkuvat paljon tai aiheuttavat kipua. Osa naisista kertoi tarvitsevansa hyvin tukevia urheiluliivejä, ja yksi kuvaili käyttäneensä jopa useampia liivejä saadakseen riittävästi tukea.
5. Hikoilu rintojen alta ärsyttää
Suuret rinnat tuovat mukanaan myös hyvin arkisen ongelman, josta ei ehkä ensimmäisenä tule puhuttua. Rintojen alle voi kertyä hikeä, ja lääkärin mukaan alueelle voi tulla myös ihottumaa.
6. Tavallinenkin vaate voidaan tulkita seksikkääksi
Useampi nainen kertoi turhautuvansa siihen, että aivan tavallinen toppi tai muu vaate näyttää muiden silmissä helposti paljastavalta vain rintojen koon vuoksi. Sama vaate, johon pienirintaisen päällä ei välttämättä kiinnitettäisi mitään huomiota, voi isorintaisen päällä herättää aivan erilaisia reaktioita.
7. Katseet ja kommentit alkavat kyllästyttää
Monen kokemuksissa kaikkein ikävintä ei ollut oma vartalo vaan muiden suhtautuminen siihen. Rintoja tuijotetaan, niiden koosta huomautellaan ja niistä saatetaan vitsailla aivan kuin toisen vartalo olisi vapaata kommentoitavaa.
8. Rinnat voivat tuntua vievän kaiken huomion
Osa naisista kuvaili tunnetta, että muut huomaavat ensin rinnat ja vasta sitten ihmisen niiden takana. Eräs haastatelluista kiteytti ajatuksen kertomalla toivovansa, että ihmiset näkisivät hänessä muutakin kuin hänen vartalonsa.
Isojen rintojen kanssa eläminen voi siis näyttää ulkopuolisen silmissä aivan erilaiselta kuin miltä se tuntuu niiden kantajasta.
Lähde: HuffPost
Lue myös:
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Nykykodeissa moni ratkaisee tilaongelman näin – asiantuntija varoittaa sen vaaroista
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- 4 merkkiä, jotka paljastavat heti, ettei joku pidä sinusta
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Mitä vaatteidesi väri kertoo sinusta? Näitä asioita eri värit symboloivat
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan